Australialaiskuljettaja Jack Doohanin tulevaisuus F1-sarjassa näyttää yhä epävarmemmalta. Alpine-talli saattaa korvata tulokaskuskin jo seuraavassa kisassa ensi viikolla Imolassa.
Viime kauden viimeisessä osakilpailussa Abu Dhabissa Alpinella debytoinut Doohan, 22, on viisinkertaisen MotoGP-mestari Mick Doohanin poika. Tällä kaudella hän on kolmen muun kuljettajan tavoin yhä ilman pisteitä kuuden ensimmäisen GP-viikonlopun jälkeen.
The Race -sivuston mukaan Alpine arvioi Doohanin asemaa tämän keskeytettyä sunnununtaina ajetun Miamin GP:n jo ensimmäisellä kierroksella kolarin seurauksena.
Doohanin tulevaisuudesta on esitetty kysymyksiä jo kuukausien ajan. Alpine hankki kauden alla varakuskikseen argentiinalaisen Franco Colapinton Williamsilta.
Colapinto ajoi Williamsilla viime kauden yhdeksän viimeistä kisaa korvattuaan yhdysvaltalaisen Logan Sargeantin syyskuussa Monzassa. Colapinto saavutti viisi pistettä ja sijoittui parhaimmillaan kahdeksanneksi.
Alpinen neuvonantajan Flavio Briatoren tiedetään tukevan Colapintoa ja olevan halukas järjestämään tälle ajopaikan. Tallipäällikkö Oliver Oakes puolestaan perui Miamin GP:n jälkeisen mediatilaisuutensa.
Alpine on kuuden kisan jälkeen valmistajien MM-pisteissä toiseksi viimeisenä.
– Jack on toistaiseksi kuljettajamme yhdessä Pierren (Gaslyn) kanssa, Oakes vastasi perjantaina esitettyyn kysymykseen, ajaako Doohan tallin autossa Imolassa.
– Arvioimme aina tilannetta, mutta tänään tilanne on tämä.
Doohanin lähtöhuhuja ovat voimistaneet Colapinton yhteistyökumppanin viime kuussa tv-haastattelussa esittämät kommentit, joiden mukaan kuljettajavaihdos tapahtuisi Imolassa. Yhteistyökumppani täsmensi myöhemmin, että kyseessä olisi ollut vain hänen henkilökohtainen mielipiteensä.

