Ex-ankkuri Urpo Martikainen paljasti ankkurikollegansa uran tukalimman tilanteen: "Kauheimpia, mitä voi kuvitella"

Ankkurilegendat Upi Martikainen ja Pirjo Nuotio muistelevat MTV Uutisten 40 vuotista taivalta 11:27

Ex-uutisankkurit Pirjo Nuotio ja Urpo Martikainen työskentelivät MTV Uutisissa vuosikymmenten ajan.

Legendaariset uutisankkurit kokoontuivat MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmaan muistelemaan yhteistä taivaltaan. 

He ankkuroivat ensimmäistä kertaa yhdessä uutislähetyksen vuonna 1984. 

– Ei minkäänlaista muistikuvaa. Hyvin harvasta on jäänyt muistikuvaa, niitä oli niin paljon, kuvailee ensimmäistä yhteistä lähetystä lähes 30 vuoden ajan MTV Uutisissa työskennellyt Urpo Martikainen.

Pirjo Nuotio työskenteli MTV Uutisissa yli 30 vuoden ajan.

– Upi oli työkaverina kiva, mussukka. Miehistä täytyy aina vähän pitää huolta.

Martikainen puolestaan kuvailee Pirjon olleen "työkavereista parhain".

– Pikkuisen arka ja nuori silloin, kun astui uuteen ympäristöön. Pirjo oli tehnyt kuuluttajan töitä mutta ei niinkään uutistyötä. 

Martikainen itse muistelee olleensa uransa 1980-luvulla työkaverina "vähän pelottava monille".

– Monet tykkäsivät, että olet piikikäs, kuin kaktus, mutta ihan kiva sitten, kun rupeaa kukkimaan.

– Upi sanoi joskus, että olen kuin maito, jota keittää hellalla. Kiehahtaa nopeasti yli, kertoo Nuotio.

Molempien mukaan yhteispeli ankkurien välillä on tärkeää.

– Siinä täytyy olla tunne siitä, että on tuki toiselta. On paljon mukavampaa tehdä lähetystä silloin, kun on tunne, että toinen on valmis auttamaan, jos itselleni tapahtuu jokin moka tai jotain odottamatonta.

– Luottamus on se sana. Loppukevennyksissä totta kai myös se fiilis, että ollaan samalla aaltopituudella, Nuotio komppaa.

"Kauheimpia, mitä voi kuvitella"

Martikainen muistelee kollegansa joutuneen uransa varrella erityisen vaikeaan tilanteeseen.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton saapui Suomeen ja MTV Uutisten toimittajan oli määrä olla lentokentällä raportoimassa suorassa lähetyksessä.

– Oli vuorossa lyhyt ylimääräinen uutislähetys, jonka ainoa sisältö oli Clintonin Suomeen saapuminen. Pirjo veti lähetystä. Samalla hetkellä, kun lähetys alkoi, selvisi, että yhteyttä lentoasemalle ei ole. Pirjolle sanottiin, että lähetys on viiden minuutin mittainen, tee jotain. Kauheimpia, mitä voi kuvitella, Martikainen kuvailee tilannetta.

– Ainoa, mikä minulla oli, oli sääteksti, Nuotio muistelee.

Martikaisen mukaan Nuotio selvisi tilanteesta mallikkaasti.

– Nokkelana tyttönä Pirjo huomasi, että uutishuoneen nurkassa istui toimittaja Rauli Virtanen. Pirjo kutsui Raulin analysoimaan Clintonin saapumista. He täyttyivät koko viiden minuutin lähetyksen keskustelullaan ja kukaan ei huomannut mitään, Martikainen kertoo.

Koko uutiskerronta on Martikaisen mukaan muuttunut merkittävästi vuosikymmenten varrella.

– Koko lähestymistapa on muuttunut, sanoisinko, letkeään suuntaan. Se ei aina ole hyväksi. Mielestäni pitäisi olla tiettyä jännitettä ja napakkuutta, joka häviää, jos yrittää olla liian letkeä ja tuttavallinen. Uutisten yksi kivijaloista on luotettavuus ja vakuuttavuus.

Martikainen ja Nuotio kertovat seuraavansa nykyisin mielellään uutistilanteita kotisohvilta käsin.

– Ei tule sellaisia hetkiä, että kaipaisi takaisin töihin. Katson kyllä mielelläni monet uutiset päivässä ja elän uutismaailmassa, Nuotio kertoo.

– Silloin, kun tulee suuri, maailmaa järisyttävä uutistilanne, tulee tunne, että olisi hienoa olla siitä kertomassa, Martikainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat