Evan analyysi: Brexit heikentää unionia ja muuttaa jäsenmaiden valtasuhteita

Britannian ero EU:sta heikentää unionia, muuttaa jäsenmaiden valtasuhteita ja todennäköisesti myös unionin politiikkaa, arvioidaan tuoreessa Elinkeinoelämän Valtuuskunnan Evan analyysissä. 

Analyysissä ennakoidaan, että pitkään tiivistynyt ja laajentunut EU alkaa kehittyä kohti erilaistuvaa ja eritahtista unionia. 

Eva julkisti tänään analyysin Unionin horjahdus - Euroopan ja Suomen valinnat brexitin jälkeen. Sen ovat kirjoittaneet Evan ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Elinkeinoelämän keskusliiton EU- ja kauppapolitiikasta vastaava johtaja Taneli Lahti. 

Analyysissä arvioidaan, että Saksa säilyy Suomen tärkeimpänä kumppanina, mutta brexitin jälkeen Suomen on löydettävä enenevässä määrin ymmärrystä näkemyksilleen myös muista maista. Suomen on myös oltava aikaisempaa valmiimpi hankaliin kompromisseihin, mutta politiikkalinjauksia ei ole tarvetta muuttaa radikaalisti. 

Analyysin mukaan EU:n yhtenäisyys ja sisämarkkinoiden tehokas toiminta ovat Suomelle tärkeämpiä kuin monelle muulle EU-maalle. Analyysissä arvioidaan, että Suomen ei siksi kannata tukea sellaista pehmeää brexitiä, joka lisäisi riskiä EU:n hajaannuksesta ja erilaisten erityisjärjestelyjen ketjureaktiosta.

Lue myös:

    Uusimmat