Euroopassa hurjaa tuhoa aiheuttanut myräkkä iskee perjantaina Suomeen! Meteorologi: "Syksyn voimakkain"

Myrskymatalapaine saapumassa Suomeen torstai-illaksi ja perjantaiksi – meteologi kertoo, miten kovaa myräkkää on luvassa 5:43
Näin Euroopan myrsky saapuu Suomeen – katso ennuste MTV Uutiset Livestä!

Saksassa tuulet ovat yltäneet hurjiin lukemiin, sillä ne ovat puhaltaneet jopa 40 metriä sekunnissa. Katso yllä olevalta videolta, minkälaista tuhoa tuulet ja sateet ovat tehneet ympäri Eurooppaa.

Meteorologi Markus Mäntykannas kertoi MTV Uutiset Livessä, että sama myrsky saapuu myös Suomeen, mutta hieman lievempänä.

– Perjantaina koetaan syksyn voimakkain myrsky. Tuulet voimistuvat yön aikana asteittain.

Ensimmäinen sadealue pyyhkäisee Suomen yli jo ensi yön aikana. Etelä-Suomessa sateet tulevat vetenä, mutta Oulun korkeudelta lähtien sateet muuttuvat rännäksi ja lumeksi.

– Myrskyn huippuhetki koetaan perjantaina kello 15–16 välillä. Jos on laivalla liikkeellä, on aikamoista höykytystä ja keikutusta luvassa.

Mäntykannas varoittaa, että merenpinta voi rannikolla nousta jopa metrin ja kehottaa tarkistamaan veneiden kiinnitykset kuntoon. Myös ajokeli on perjantaina huono.

Viikonlopuksi aurinkoa ja pakkasta

Lauantaihin mennessä myrsky laantuu ja Suomen pohjoisosiin on luvassa syksyn tähän mennessä kovimmat pakkaset.

– Idässä ja pohjoisessa ollaan pakkasen puolella lauantaina päivällä. Yöllä pakkanen voi kiristyä jopa 20 asteeseen, Mäntykannas kertoo.

Katso tarkemmat tiedot myrskyn etenemisestä Suomeen yläpuolelta!

WhatsApp_MTV3_Stripe_

Lue myös:

    Uusimmat