Euroopan poliittisen vallan jaossa nähtiin tuima käänne ja vihjauksia selkäänpuukotuksesta – minkä salkun Suomi saa?
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen voi kertoa tulevan komission salkkujaosta tiistaina. Pääministeri Petteri Orpo hamuaa Henna Virkkuselle kilpailukykyyn liittyvää salkkua.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen julkistaa tiistaina hahmotelmansa uuden komission salkkujaosta – ellei julkistus lykkäänny jälleen.
Von der Leyen on jakanut valtaa EU-komission huipulta viime viikkoina siinä määrin kovalla kädellä, että syke asian ympärillä on kiihtynyt Brysselissä, Strasbourgissa ja muutamissa EU-maiden pääkaupungeissa. Samasta syystä salkkujaon julkistus lykkääntyi jo viime viikolta tämän viikon tiistaille.
Orpo haluaisi salkun kilpailukyvystä
Suomessa pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kertonut tavoittelevansa Henna Virkkuselle kilpailukykyyn liittyvää salkkua. Kilpailukyvyn alle Orpo määritteli viime tiistaina Brysselissä muun muassa sisämarkkinoihin, osaamiseen ja innovaatioihin sekä liikenteeseen liittyvät salkut.
– Jos mietin, että mistä se eurooppalainen kilpailukyky tulee, niin sehän tulee korkeasta osaamisesta, teknologiasta, digitalisaatiosta ja tekoälystä. Koska nämä kaikki vihreän siirtymän ratkaisut tulevat perustumaan digitalisaatioon ja korkeaan osaamiseen, Orpo sanoi.
Orpo näyttää määrittelevän kilpailukyvyn alle paljon vaihtoehtoja, minkä seurauksena hän voi salkkujaon julkistamisen aikaan hyvinkin todeta saaneensa haluamansa.
MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen kertoo, että Virkkusta pidetään vahvana ehdokkaana jonkinlaiseen teknologia- ja innovaatiosalkkuun.
– Se sopisi Suomen tavoitteisiin, sillä teknologia liittyy EU:n kilpailukykyyn vahvasti. Jos odotettu salkku on tämänkaltainen, sitä voi pitää suhteellisen painavana tehtävänä. Varavaihtoehtona Virkkuselle on pidetty liikennekomissaarin salkkua, Puumalainen sanoo.
Ranskan komissaari erosi
Maanantaina tunnelma kuumentui pisteeseen, jossa Ranskan nykyinen EU-komissaari Thierry Breton kertoi eroavansa sisämarkkinakomissaarin tehtävästään.
Breton on ollut näkyvä, voimakas ja osin omapäinen komissaari, jonka on odotettu saavan painavan salkun myös von der Leyenin uudesta komissiosta. Bretonin haaveet kuitenkin katkesivat, kun Ranska ilmoitti vaihtavansa komissaariehdokkaakseen maan ulkoministerin Stephane Sejournen.
Breton julkaisi viestipalvelu X:ssä erokirjeensä von der Leyenille. Siinä hän katsoi von der Leyenin pelanneen hänet ulos uuden komission kokoonpanosta hänen selkänsä takana.
– Muutama päivä sitten, tulevan komission jäsenten kollegion kokoonpanosta käytyjen neuvottelujen loppusuoralla pyysit Ranskaa vetämään nimeni pois – henkilökohtaisista syistä, joista et ole missään yhteydessä keskustellut suoraan kanssani – ja tarjosit poliittisena vastineena Ranskalle väitetysti vaikutusvaltaisempaa salkkua tulevassa kollegiossa.
Ranskan ja muiden maiden salkkujen lopullinen sisältö voi tulla julki parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa tiistaina, mikäli julkistukselle kaavailtu aikataulu onnistuu tällä kertaa.
Sloveniaa odotellessa
Bretonin ero ei vaikuttane tiistain julkistukseen, koska kyse on von der Leyenin miettimästä salkkujaosta uudessa komissiossa. Sen sijaan suurempi ongelma löytyy Sloveniasta, jossa von der Leyenin toiveet ovat roihauttaneet poliittisen kiistan hallituksen ja opposition välille.
Ranskan tavoin myös Slovenia päätyi aiemmin vaihtamaan komissaariehdokastaan. Slovenialaisen kiistan syitä on tämän jälkeen valottanut muun muassa The Slovenia Times.
Riidan polttoaineena on se, että von der Leyenilla on ollut painetta pyrkiä korjaamaan uuden komissionsa sukupuolijakaumaa. Sloveniassa oppositio on vaatinut puolestaan komissaarivaihdokseen liittyvän kirjeenvaihdon ja muun aineiston julkistamista, jotta väitetyn poliittisen vaihtokaupan sisältö tulisi julki.
Sloveniassa komissaariehdokkaan pitää käydä läpi parlamentin EU-asioita käsittelevän valiokunnan kuuleminen. Valiokuntaa johtaa maan oppositioon lukeutuvan konservatiivipuolueen SDS:n Franc Breznik.
Valiokunnan kanta ei estä Slovenian hallitusta ehdottamasta komissaaria, mutta hallitus ei voi virallisesti esittää häntä tehtävään ennen kuulemista. Siksi Brysselissä ja Strasbourgissa on jouduttu miettimään, koska von der Leyen voi julkistaa kaavailemansa salkkujaon.
Von der Leyenin tuki on komissaariehdokkaille vasta yksi tärkeä välipysäkki. Syksyn mittaan komission jäsenten ja koko komission on saatava vielä hyväksyntä Euroopan parlamentilta.
Uusimmat
-
06:48
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Kaksi miljoonaa sähköttä Floridassa – pelkona kaaos ja kuolemat
-
06:46
Suomalaisekomeetta seurasi vierestä Patrik Laineen huimaa näytöstä
-
06:45
Syysmyräkkä saanut tiet tulvimaan pääkaupunkiseudun kehäteillä
-
06:40
Juhon, 33, lihaserottuvuus tekee vaikutuksen – manifestoi harvinaista todeksi: "Onhan tämä ihan älyttömän iso juttu"
-
06:35
Heidi keksi 18 vuotta sitten keittiön säilytysniksin, joka ihastuttaa edelleen
-
06:24
Tänään liputetaan Aleksis Kiven kunniaksi
-
06:21
Jesse Puljujärven Pittsburghille rökäletappio – suomalainen ahkerana
-
06:19
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään
-
06:15
Puita kaatunut Karjalan radalle – MTV seuraa syysmyrskyä
-
06:08
MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä
-
06:02
Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä
-
05:46
Trump ei halua väitellä Harrisin kanssa toistamiseen
-
05:45
Petteri Rimpinen, 18, teki jotain uskomatonta SM-liigassa – tästä ei enää paljoa koppi parane!
-
05:38
Israel sanoo tappaneensa Hizbollahiin kuuluneen miehen ilmaiskussa – MTV seuraa
-
05:28
Sosiaalityöntekijät kauhistuivat hallituksen suunnitelmista: "Työantajalle annetaan vapaat kädet"
-
05:14
Mies peri veljeltään lähes 40 vuotta vanhaa velkaa – sai 200 000 markan sijaan roimat sakot
-
05:04
"Vuosisadan myrsky" iskenyt Floridaan: MTV seuraa
-
02:01
WWF:n karu raportti: Villieläinten kannat ovat kutistuneet keskimäärin 73 prosenttia 50 vuodessa
-
02:00
THL: Valtaosa asiakkaista on tyytyväisiä vanhuspalveluihin – tyytyväisyys kotihoitoon kuitenkin heikentynyt
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
Lataa lisää