Euroopan neuvoston 60 000 euron ihmisoikeuspalkinto jaettiin kahdelle ansioituneelle kandidaatille

Euroopan neuvosto on myöntänyt Vaclav Havel -ihmisoikeuspalkinnon tänä vuonna kahdelle kandidaatille. 

Palkinnon jakavat Kiinan uiguuri ja kansalaisaktivisti Ilham Tohti sekä Youth Initiative for Human Rights -aloite, joka edistää sovintoa ja yhteistyötä nuorten välillä Balkanin alueella.

Euroopan neuvosto ilmoitti voittajista Twitter-tilillään. Palkinto on suuruudeltaan 60 000 euroa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

Palkinto antaa äänen koko uiguuriväestölle

Tohti on ollut vangittuna vuodesta 2014 saakka. Ennen vangitsemistaan hän ehti työskennellä yli 20 vuoden ajan pyrkien edistämään uiguurien ja Kiinan muiden etnisten ryhmien välistä vuoropuhelua.

Palkinnon Tohtin puolesta vastaanottanut Enver Can sanoi puheessaan, että palkinto antaa koko uiguuriväestölle äänen.

YK:n arvion mukaan jopa yli miljoona uiguuria on suljettu Luoteis-Kiinan Xinjiangissa leireille, joissa heidät pyritään käännyttämään pois islamista ja kulttuuristaan.

Youth Initiative for Human Rights puolestaan pyrkii toiminnallaan estämään etnisten konfliktien uudelleen syttymistä Balkanin niemimaalla, jossa käytiin verisiä sotia läpi 1990-luvun aina 2000-luvun alkuun saakka.

Vaclav Havel -palkinto kantaa Tshekin edesmenneen presidentin nimeä. Vaclav Havelille myönnettiin elämänsä aikana useita tunnustuksia ihmisoikeustyöstään.

Viime vuonna palkinnon sai ihmisoikeusaktivisti Ojub Titiev, joka on tehnyt ihmisoikeustyötä Tshetsheniassa.

Lue myös:

    Uusimmat