Mainos

EU suunnittelee höllennyksiä nautojen BSE-testauksiin

Testattavien eläinten ikärajaa voitaisiin komission mukaan nostaa, sillä hullun lehmän tautiin sairastuneiden eläinten määrä on laskenut EU-maissa voimakkaasti. Samalla saataisiin kuluja alas, sillä BSE-testeihin käytetään EU:ssa vuosittain satoja miljoonia euroja.

Hullun lehmän taudin huippuvuonna 1992 tautiin sairastui yli 35 000 eläintä. Viime vuosina BSE-tapausten määrä on EU-maissa tasaisesti laskenut.

EU:n komissiossa harkitaankin nyt, voitaisiinko kalliiksi käyviä nautojen testauksia vähentää. Eläinlääkintöylitarkastaja Kajsa Hakulin Maa- ja metsätalousministeriöstä:

- Yhtenä vaihtoehtona on ollut että sitä ikärajaa nostettaisiin 36 kuukauteen, kun se nyt on 30 kuukautta. Muutos vähentäisi näitä testejä noin kymmenellä prosentilla Suomessa.

Hakulin laskee, että ikärajan nosto säästäisi EU:ssa testauskuluja vuodessa noin 50 miljoonaa euroa.

- Meillä ei virallista kantaa vielä tähän ehdotukseen ole, että totta kai mekin halutaan säästöjä, mutta toisaalta halutaan varmistaa, että mistään tällaisista säästöistä ei aiheudu kuluttajan terveydelle mitään uutta riskiä.

Lihateollisuudessa komission kaavailuita pidetään oikeansuuntaisina.

Laajat testit ovat näkyneet niin lihayhtiöiden kuin kuluttajienkin kukkarossa. Järvi-Suomen Portin toimitusjohtaja Kari Tillanen:

- Pieniä paineita myöskin tämän BSE-testauksen jatkumisen myötä on naudan hintaan ja ennen kaikkea tuohon nauta-jauhelihan hintaan.

Suomessa testataan vuosittain noin 125-tuhatta nautaa - ainoa todettu BSE-tapaus on vuodelta 2001.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.