Etelä-Saimaa: Kansanedustaja kannattaa paikallislehden boikottia

jani mäkelä
Mäkelä syyttää lehteä perussuomalaisten mielipidekirjoitusten sensuroinnista.Lehtikuva
Julkaistu 04.08.2015 16:53

MTV UUTISET - STT

Lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) ilmoitti Facebookissa ja Twitterissä lopettavansa Etelä-Saimaa -lehden tilauksen ja jakoi linkkejä Eroa Erkosta -sivustolle, josta löytyy yhteystiedot lehden tilauksen peruuttamiseksi, kertoi Etelä-Saimaa tiistaina.

Mäkelä perusteli netissä tekoaan lehden puolueellisuudella. Etelä-Saimaan mukaan Mäkelä syytti Facebook-seinällään lehteä perussuomalaisten mielipidekirjoitusten sensuroinnista ja siitä, että lehti on julkaissut perussuomalaisia "tölviviä" kirjoituksia "selvästi väärin väittein".

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ihmettelee lehdessä kansanedustajan toimintaa ja pitää sitä poikkeuksellisena.

Kansanedustaja Jani Mäkelä kiistää lehden haastattelussa aloittaneensa mitään kampanjaa Etelä-Saimaata vastaan. Mäkelä pitää ostoboikotteja normaalina tapana vaikuttaa.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa