Media: Pohjois-Korea tuhonnut ydinkoealueensa – "Katsoimme räjäytyksiä noin 500 metrin päästä"

Asiantuntijoita ei päästetty Pohjois-Koreaan 1:47

Media raportoi torstaina, että Pohjois-Korea on lupaustensa mukaisesti räjäyttänyt tunnelit ydinkoealue Punggye-rissä. Pohjois-Korea kertoo itse purkaneensa alueen.

Video: Asiantuntijoita ei päästetty Pohjois-Koreaan katsomaan ydinkoealueen räjäytystä.

Pohjois-Korea on tehnyt alueella kaikki kuusi ydinkoettaan. Alue koostuu tunneleista, jotka on kaivettu Mantap-vuoren alapuolelle. Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan ydinkoealue on purettu. 

Alue sijaitsee maan koillisosassa. Kansainvälisille tutkijoille tai tarkkailijoille ei oltu esitetty kutsua räjäytystilaisuuteen. Tapahtumaa on seurannut Pohjois-Korean kutsumia ulkomaisen median edustajia. 

Uutistoimisto AP kertoo, että ulkomaisen median edustajat saivat seurata usean tunnin ajan, kun alueella tehtiin useita räjäytyksiä.

Sky Newsin toimittaja Tom Cheshire oli paikan päällä. Hän kertoo, että joukkoa kuljetettiin 12 tuntia junalla ydinkoealueelle. Ikkunat oli tummennettu.

– Vaelsimme ylös vuorille ja katsoimme räjäytyksiä noin 500 metrin päästä. 

Lue myös:

    Uusimmat