ET-lehti: Kaari Utrio lopettaa kirjailijan uransa – "Olen onnellinen siitä, että olen saanut tehtyä jotain naisten hyväksi"

Kirjailija Kaari Utrio lopettaa pitkän uransa, kertoo ET-lehti. 77-vuotias Utrio kertoo keskiviikkona julkaistussa haastattelussa, että kaksi vuotta sitten julkaistu Hupsu rakkaus jää hänen viimeiseksi romaanikseen.

– On parempi lopettaa silloin, kun on vielä hyvä, kuin lähteä alamäkeen, Utrio sanoo lehden haastattelussa.

Utrion ensimmäinen romaani Kartanonherra ja kaunis Kirstin julkaistiin vuonna 1968.

Utrio on kirjoittanut yhteensä 34 romaania. Jo vuonna 1981 hänen kirjojaan oli myyty yli miljoona kappaletta.

"Onhan se uskomatonta"

Kaari Utrio kertoo haastattelussa, että vuonna 1984 ilmestyneen Eevan tyttäret -romaanin myötä hänen statuksensa muuttui.

– Olen onnellinen siitä, että olen saanut tehtyä jotakin naisten hyväksi. Se on ollut tärkein elämäntyöni. Olen iloinen siitä, että eduskunnassa on nyt lähes puolet naisia. Onhan se uskomatonta, Utrio sanoo haastattelussa.

Kirjailija on saanut urallaan lukuisia palkintoja ja tunnustuksia. Vuonna 1973 hänelle myönnettiin kirjallisuuden valtionpalkinto ja vuonna 2002 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto. Taiteilijaprofessorina hän toimi vuosina 1995–2000.

Lue myös:

    Uusimmat