Erkki Liikanen antoi päättäjille ohjeet: Näin talouskriisi selätetään

Euroopan talous ja euro puhuttavat. Eilen Euroopan Keskuspankin neuvosto päätti kokouksessaan pitää ohjauskoron historiallisen alhaalla eli tasan yhdessä prosentissa. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kertoi tänään MTV3:n Huomenta Suomessa, miten Euroopan talous saadaan kuntoon.

– Loppuvuosi on ollut huomattavan vaisu. Kun kasvuvauhti on heikentynyt, nyt on havaittavissa alustavaa vakiintumista. Silti on edelleen riski, että huonompi kehitys voi olla edessä, Liikanen muotoili.

Hänen mukaansa nyt on paljon kiinni siinä, miten valtiot hoitavat talouspolitiikan. Se vaikuttaa valtioiden lainamarkkinoihin ja siihen, miten markkinoiden luottamus kasvaa.

– Rahoitusmarkkinatoiminta on se suuri riski Euroopassa. Mitä paremmin saadaan hallintaa, sitä vähemmin on riskejä, jotka painavat huonompaan suuntaan.

Liikasen mukaan neuvoston kokouksessa eri maiden pankkiedustajien käsitykset Euroopan taloudesta ja sen kehityksestä olivat hyvin yhtenevät keskenään.

– Erityinen piirre on se, että euroalueen sisällä kehitys poikkeaa todella paljon eri maiden välillä.

"Valtioiden velkaantuminen hallintaan"

Euroopan maiden talousongelmat johtuvat Liikasen mukaan kierteestä, jossa soppaa hämmentävät niin valtiot kuin pankitkin.

– Juuri tällä hetkellä elämme finanssikriisin uutta vaihetta. Se etenee siten, että ensin voimakkaan velkaantumisen kautta osakkeiden ja kiinteistöjen hinnat nousevat.

– Sitten tapahtuu kuplan puhkeaminen, ja pankit tekevät suuria luottotappioita, mikä johtaa reaalitalouden lamaan. Kun näin käy, valtioiden verotulot putoavat ja valtiot ajautuvat velkaongelmiin. Sen jälkeen myös pankit ajautuvat ongelmiin.

Liikasen mukaan nyt eletään siinä vaiheessa, missä valtiot painivat velkakriisissä.

– Kriisi uhkaa nyt käynnistyä valtioiden velkakriisin kautta pankkien välityksellä uudelleen. Nyt valtioiden velkakehitys pitää saada hallintaan ja pankkien pääomitus niin vahvaksi, että niihin myös luotetaan. Se tuo parhaan pohjan talouden kasvulle.

(MTV3)

Katso Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen haastattelu: (Huomenta Suomi 13.1.2012)

Lue myös:

    Uusimmat