Erja Lyytinen tähtitansseista: Ensilähetys oli hermoja raastava

Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa mukana ollut Erja Lyytinen suunnitteli itselleen koreografian vielä silloin, kun itse kilpailu oli päättynyt.

Kitaristina ja laulajana tunnettu Erja Lyytinen sai paljon Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta. Hän suunnitteli kisan jälkeen Kiia Lehmuskosken kanssa minuutin mittaisen koreografian, jota hän esitti keikoillaan.

– Kitarasoolon sijaan tanssin tanssisoolon! Lyytinen nauraa.

– Tein niin viime kiertueella, joka oli juuri Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman jälkeisenä keväänä ja ihmiset tiesivät minun olleen ohjelmassa. Mutta tietenkin se tuli yllätyksenä ja moni tuli sanomaan, että se oli ihanaa, kivaa ja söpöä.

Muusikko kehottaa syksyn tanssijoita lähtemään kilpailuun avoimin mielin ja rentona. Lyytiselläkään ei ollut aiempaa kokemusta tanssista ja kynnys oli aluksi korkea. Se madaltui kuitenkin pikkuhiljaa niin, että tanssisoolokin on mahdollinen.

– Ensimmäinen lähetys oli hermoja raastava ja kutkuttava, vaikka olen esiintyjä ammatiltani! 

– Kannattaa lähteä mukaan avoimin mielin ja vähän hulluttelufiiliksellä, niin tanssikärpänen saattaa puraista. 

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat