Mainos

Erilaiset äidit: Saako vankilassa synnyttävä Sabrina pitää lapsensa?

Erilaiset äidit -sarjan seitsemännessä jaksossa maanantaina 21. lokakuuta tutustutaan vankilassa esikoislastaan odottavaan Sabrina Sandeliniin. Yhdeksän vuotta huumeita käyttänyt tuleva äiti on elänyt jo kuukausia päihteetöntä elämää, mutta saako Sabrina pitää lapsen sen jälkeen kun pienokainen syntyy?

Sabrina Sandelin, 27, aloitti huumeidenkäytön lukioikäisenä. Päihdekierre päättyi vasta siihen, kun neljännellä kuulla esikoistaan odottanut Sabrina joutui vankilaan. Päihteetöntä elämää vankilassa opetelleen tulevan äidin raskaus on edennyt odotetusti. Alkuraskaudesta Sabrinalla on kuitenkin hyvin hatarat mielikuvat.

– Alkuraskautta en muista kovin hyvin, sillä käytin vielä silloin huumeita. Sen jälkeen kun jouduin vankilaan, minulle on tullut todella usein sellainen olo, että tämä on todella ihanaa. Minua ei ole kolottanut tai särkenyt juuri ollenkaan ja minä olen pääsääntöisesti voinut todella hyvin, Sabrina kertoo.

Raskautta seurataan vankilasta käsin

Vankilassa esikoistaan odottavan Sabrinan raskautta on seurattu tavanomaiseen tapaan myös vankilasta käsin. Ulkopuolisten suhtautuminen vankilassa lasta odottavaan äitiin on ollut vaihtelevaa.

– Neuvolassa olen käynyt vankilan ulkopuolella ja vartija on ollut mukanani. Minä en tiedä, että miten neuvolassa odottaviin äiteihin tavallisesti suhtaudutaan, mutta minua kohtaan käytös on ollut vähän kankeaa, Sabrina kertoo.

Tulevalla äidillä ei tosin ollutkaan suuria odotuksiakaan sille, miten ihmiset tulisivat hänen raskauteensa suhtautumaan. Sabrina itse uskoo kuitenkin vankasti siihen, että hänellä on tarjota tulevalle lapselle rakastava ja turvallinen koti.

– Olin kyllä valmistautunut siihen, että ei siitä mitään hyvää seuraa, kun kerron avoimesti huumeidenkäytöstäni. On ollut täysin odotettavaa, että ei minua kukaan kehu täällä hyväksi äidiksi, Sabrina toteaa.

Vankila mahdollisti huumeista irtautumisen

Sabrina kokee, että vankilaan joutuminen on ollut hänelle ennen kaikkea uusi mahdollisuus. Ilman ehdotonta vankeusrangaistusta huumeidenkäytön lopettaminen olisi tutuksi tulleissa ympyröissä ollut huomattavasti haastavampaa.

– Vankila on mahdollistanut sen, että olen saanut todella hyvää ja intensiivistä päihdehoitoa ja sen, että minä voin tällä hetkellä elää hyvää elämää, Sabrina kertoo.

Tuleva äiti on päättänyt aloittaa puhtaalta pöydältä. Hän on kertonut neuvolassakin hyvin avoimesti siitä, millaista elämää hän on elänyt raskauden alkuvaiheessa.

– Kerroin rehellisesti, että milloin ja mitä huumeita olen viimeksi käyttänyt. Halusin, että jos jotain pitäisi sen vuoksi tehdä, niin se ei jäisi tekemättä sen takia, että minä salailisin jotain. Syy siihen, miksi kerroin huumeidenkäytöstäni niin avoimesti oli se, että asia voi vaikuttaa lapsen terveyteen ja minä kun en ole terveydenhuollon ammattilainen, niin en voi tietää kaikkea, mitä siihen liittyy, Sabrina kertoo.

Saako äiti pitää lapsensa synnytyksen jälkeen?

Päällimmäinen huoli, joka Sabrinan mieltä ennen lapsen syntymää on painanut koskee sitä, saako hän synnytyksen jälkeen pitää lapsensa. Lapsi voidaan sijoittaa muualle, jos viranomaiset tulkitsevat, etteivät lapsen läheiset pysty huolehtimaan hänestä.

– Olen syyllistänyt ja tuominnut itseäni paljonkin raskauden edetessä. En kuitenkaan voi tehdä sitä jatkuvasti, koska pidemmällä tähtäimellä siitä ei ole mitään hyötyä, Sabrina toteaa.

Huono omatunto on seurannut tulevaa äitiä kuukaudesta toiseen. Sabrina on miettinyt erityisen paljon sitä, millaisia seurauksia hänen aiemmin tekemillään ratkaisuilla voi olla lapseen.

– Minusta tuntuu todella pahalta, aivan niin kuin joka ikisestä raskausaikana päihteitä käyttäneestä aivan varmasti tuntuu. Silloin kun käytin vielä huumeita, en kuitenkaan sisäistänyt sitä, mitä minun olisi kuulunut tehdä. Olin joka päivä niin sekaisin, enkä selvinnyt missään vaiheessa. Minun ajatukseni eivät yksinkertaisesti olleet silloin järkeviä, Sabrina muistelee.

Jakson perhe: Sabrina Sandelin

ERILAISET ÄIDIT AVAlla maanantaisin klo 21.

Lue myös:

Twiittaa sarjasta hashtagillä #erilaisetäidit.

Katso edellinen jakso: Perhe De Macsi Mayasi

Katsomo-video ei ole saatavilla

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: AVA

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.