Erikoisartikkeli: Kritiikki osoittautui vääräksi – kiistellyt Jeesus-kirjat ovat aitoja

Brittitutkijat ovat analysoineet lyijykirjakokoelman, joka saattaa olla varhaisin Jeesuksesta kertova kirjallinen lähde. Kirjojen iäksi on nyt arvioitu noin 2000 vuotta.

MTV Uutiset julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen Kuvalehden Historia-julkaisun kanssa. 

Näin tarina alkoi:

Vuonna 2008 eräs beduiini löysi jordanialaisesta luolasta 70 lyijykirjaa. Kirjoissa oli symboleja ja kirjoituksia, joissa kerrottiin Jeesuksesta ja kuvailtiin hänen palvovan jumalaa, joka oli sekä mies että nainen. Kirjojen mukaan Jeesus ei halunnut perustaa uutta uskontoa vaan herättää eloon vanhat juutalaiset perinteet.

Löytö julkistettiin vasta vuonna 2011, ja kirjojen ilmoitettiin olevan peräisin Jeesuksen elinajalta.

Nyt brittiläisen Surreyn yliopiston asiantuntijat ovat analysoineet kokoelman ja vahvistaneet, että se on noin 2 000 vuotta vanha – eli suunnilleen Jeesuksen ajoilta.

Lyijy on hyvin vanhaa

Tutkijat vertasivat kirjojen lyijyä muun muassa antiikin Rooman ajalta peräisin olevaan lyijyyn ja totesivat niiden olevan samanlaisia.

Lisäksi analyysit osoittivat, että lyijyssä ei ole merkkejä polonium-radioaktiivisuudesta, jota on yleensä havaittavissa nykylyijyssä, ja että kirjojen lyijy on hajoamassa vanhuuttaan sisältäpäin ”atomitasolla” tavalla, jota ei voi jäljitellä keinotekoisesti.

– Tutkimukset osoittavat vahvasti, että kyseessä on hyvin vanha esine. Oletusta tukevat kirjojen tekstien ja symbolien analysointi, joka osoitti niiden iäksi noin 2 000 vuotta, tutkijat kertoivat lehdistötilaisuudessa.

Varhaisin kirjallinen lähde Jeesuksesta

Tutkijoiden ilmoitus herättää varmasti runsaasti keskustelua, sillä jotkut arvostetut tutkijat ovat aiemmin julistaneet kirjat väärennöksiksi.

Jos uudet analyysit osoittautuvat paikkansapitäviksi, tämä kirjakokoelema eli koodeksi on varhaisin kirjallinen lähde, jossa mainitaan Jeesus. Kirjoissa esiintyvät myös apostolien Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen nimet.

Lue myös:

    Uusimmat