Erikoinen sääilmiö Grand Canyonilla – mihin kanjoni katosi? Katso kuvat

Paksut sumupilvet täyttivät maailmankuulun Grand Canyonin jyrkkäreunaisen kanjonin viikonloppuna Yhdysvalloissa.

Turistit olivat ihmeissään Grand Canyonilla Arizonassa, kun paksut sumupilvet jäivät alas kanjoniin ja peittivät upeat näköalat. Kanjonilla oli myös suomalaismatkaajia.

– Sumupilvet olivat satimessa alhaalla kanjonissa, eikä kanjonin yläpuolella ollut lämmin ilma päästänyt niitä nousemaan ylös. Kanjonin reunalla ihmetelleet ihmiset näkivät ainoastaan huikean pilvimeren. Näköalapaikoilla turistit olivat toisaalta tuskissaan, kun perinteistä Grand Canyon -näkymää ei ollutkaan tarjolla. Yksi amerikkalainen perheenäiti valitteli keskellä sakeaa pilveä isoon ääneen "I want my money back" eli haluan rahani takaisin, kertoo paikalla ollut helsinkiläinen Jussi Hakanen.

Hakanenkin oli aluksi ihmeissään näkymästä, mutta huomasi olleensa todistamassa harvinaista tilannetta Grand Canyonilla. Ylhäältä näkyi pilvimeri ja aurinko paistoi. Pilvien alla kanjonissa puolestaan pystyi vaeltamaan.

– Useat paikalliset hehkuttivat tapahtuman harvinaisuutta, sanoo Jussi Hakanen.

MTV:n meteorologi Pekka Pouta toteaa, että ilmiö sinänsä on tavallinen.

– Tässä on kyseessä tilanne, jossa lämmin ilma estää alhaalla muodostunutta sumupilveä nousemasta ylös kanjonista. Samantapaisen näyn on Suomessa joku voinut kokea ollessaan korkeassa tornissa. Tornin huippu kylpee auringonvalossa, mutta alhaalla kaupunki on sumun peitossa ja vain korkeimmat huiput pilkistävät pilvestä ulos. Myös tuntureilta ja harjuilta voi avautua samankaltainen näkymä, kun kylmään ilmaan alas laaksoon on jäänyt loukkuun paksu sumupilvi, sanoo Pekka Pouta.


Kuvat: Jussi Hakanen

Lue myös:

    Uusimmat