USA 2006. Ohjaus & käsikirjoitus: Davis Guggenheim. Tuotanto: Lawrence Bender, Scott Burns, Scott Z. Burns, Laurie David. Kuvaus: Bob Richman, Davis Guggenheim. Leikkaus: Jay Lash Cassidy, Dan Swietlik. Musiikki: Michael Brook, Melissa Etheridge (päätöskappale). Pääosassa: Al Gore omana itsenään. Kesto: 100 min.
Maapallon ilmasto lämpenee lämpenemistään, eikä aikaa vääjäämättömän, globaalin katastrofin pysäyttämiseksi ole enää vuosikymmentä enempää. Tämä on Al Goren julistama epämiellyttävä, yksiselitteinen totuus.
Bill Clintonin varapresidentistä, Al Goresta, piti tulla Amerikan seuraava presidentti, mutta toisin kävi. Demokraattipoliitikko kärsi viime vaaleissa kirvelevän tappion, vaikka Goren saama äänimäärä oli George W. Bushin saldoa suurempi. Tätä nykyä mies kiertää maailman auditorioita jopa Valkoisen talon mandaattia merkittävämmän mission puolesta: lännen johtajien (etunenässä Bushin) on ymmärrettävä, miten vakavasta asiasta ilmastonmuutoksessa on kysymys. Kyse ei ole politikoinnista, vaan ihmiskunnan huolestuttavimmasta haasteesta.
Epämiellyttävä totuus on siinä mielessä erikoinen elokuva, että se on muokattu havainnollistavan powerpoint-esitelmän runkoon. Puisevalta kuulostavasta rakenteestaan huolimatta kokonaisuus on kaikkea muuta kuin tylsä: elokuva on hätkähdyttävä, jännittävä ja ennen kaikkea vakuuttava. Ohjaaja-käsikirjoittaja Davis Guggenheim ei ole oleellisesti muuttanut Goren luentoa, ja miksi olisikaan: kun sanoma on näin selkeä ja vahva, ei se kaipaa ympärilleen turhia krumeluureja. Luennoitsija vyöryttää väittämiensä tueksi niin vakuuttavaa todistusaineistoa, ettei "totuuden epämiellyttävyys" voi sataminuuttisen dokumentin jälkeen jättää ketään kylmäksi. Ellei sitten satu olemaan täysi idiootti tai republikaani. Gore lainaa Upton Sinclairia kiteyttäen ympäristönsuojelijoiden ja vallanpitäjien välisen ongelman: Miten saada ihminen ymmärtämään, jos hänen palkkansa riippuu siitä, ettei hän ymmärrä?