Epäily: Tummaihoista pikkupoikaa pahoinpideltiin leikkipuistossa – poliisi lopetti esitutkinnan

Poliisi on saanut lisäselvitystä Pukinmäen leikkipuistossa elokuun alussa tapahtuneeseen epäiltyyn pahoinpitelyyn liittyen.

Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan 10-vuotiasta tummaihoista poikaa oli pahoinpidelty leikkipuistossa vatsaan ja jalkoihin potkimalla. Poikaa oli myös haukuttu neekeriksi ja häneltä anastettiin lippalakki.

Silminnäkijän mukaan kaksi noin 12-vuotiasta tyttöä oli härnännyt poika ja ottaneet tältä lippalakin. Poika oli lähtenyt tyttöjen perään, jolloin tytöt olivat lähteneet polkupyörillä karkuun. Tuolloin toinen pyöristä oli osunut poikaa sääreen.

Tapahtumankulun nyt poliisille välittänyt henkilö ei ollut aluksi tunnistanut tiedotusvälineissä uutisoitua juttua samaksi, jonka hän oli nähnyt.

Tutkinnanjohtaja Petri Juvosen mukaan leikkipuistossa oli tapahtumahetkellä ollut myös hieman vanhempia nuoria viettämässä aikaa. 

– Yhden nuoren mukaan koko tilanne vaikutti leikiltä. Hän olisi voinut puuttua siihen kavereidensa kanssa, mutta ei nähnyt siihen syytä, Juvonen sanoo. 

Tyttöjen henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

Tapahtumasta ei seuraa poliisitoiminnallisia tai syytteeseen saattavia toimenpiteitä. Asian esitutkinta lopetetaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat