Päästöttömänä ja ehtymättömänä energiantuottajana aurinko kiinnostaa yhä useampaa ympäristötietoista kuluttajaa.
Omavarainen sähköntuotanto voi olla ratkaisu kesämökin sähköistämiseen tai yrityksen sähkölaskun pienentämiseen.
Kotitalouksien kannattaa miettiä aurinkopaneelien käyttöönottoa, kannustaa Vattenfallin asiantuntija Outi Raulas. Suunnitteluprosessiin saa asiantuntijan apua, ja asennus hoituu ammattilaisten käsissä useimmiten päivän aikana.
Kartoita sähköntarve ja paneelien sijoitusvaihtoehdot
– Suunnitteluvaiheessa kannattaa käyttää asiantuntijan apua, jotta aurinkopaneelit vastaavat tarvetta, ja ne asennetaan parhaalle mahdolliselle paikalle.
Sopii Suomen ilmastoon
Aurinkopaneelien kustannukset ovat pudonneet muutamassa vuodessa reippaasti, joidenkin laskelmien mukaan jopa 70 prosenttia, ja tekniikka on kehittynyt kestämään Suomen karut sääolot.
Suomen ilmastossa aurinkoisia kuukausia on maalis–huhtikuusta aina syyskuuhun asti. Silloin aurinkopaneeleilla voi tuottaa merkittävän osuuden omakotitalojen sähköntuotannosta. Auringonpaistetta riittää Suomessa yhtä paljon kuin esimerkiksi Pohjois-Saksassa.
Paneelien oikea mitoitus on tärkeä, jotta se tuottaa riittävän määrän sähköä kulutuksen nähden. Sähköverkkoon kytketyn paneelin tuottoa täydentää verkosta saatava sähkö.
Hankintakustannuksissa ja sähkönkulutuksen säästöissä päästään voiton puolelle usein 10–30 vuoden aikana. Laskelmiin vaikuttavat paneelin koko ja sijoittaminen sekä sähkön markkinahinnat.
– Esimerkiksi kesämökille, jossa ei ole ennestään sähköä, aurinkopaneelit voivat olla halvempi vaihtoehto kuin sähkölinjan vetäminen. Yritykset puolestaan voivat hakea investointitukea, joka on jo merkittävä kannustin aurinkopaneelin asentamiseen, Vattenfallin asiantuntija Outi Raulas laskee.
Tarkkaile tarjouksen mahdollisia lisäkuluja
