Kodinkoneketju Expertin entiset kauppiaat vaativat vahingonkorvauksia ketjun entiseltä toimitusjohtajalta.
Kauppiaiden käyttämän asianajotoimiston tiedotteen mukaan ex-toimitusjohtajalta halutaan korvauksia vähintään 15 miljoonaa euroa.
Kanteen mukaan toimitusjohtajan aikana suosittiin yhtä Kauppiasosuuskunnan jäsentä muiden jäsenten kustannuksella. Kanteessa katsotaan, että enemmistöomistajan suosimisen takia osuuskunta menetti arvokkaan Expert-merkin Expert ASA Oy:lle.
Kauppiasosuuskunta on nykyisin nimeltään Kauppiasosuuskunta Veikon Kone.
Riitajuttu on vireillä Vantaan käräjäoikeudessa, mutta jutun asiakirjoja ei ollut maanantaina saatavissa.
Korvausvaatimusten kohteena oleva ex-toimitusjohtaja Kari Karipuu sanoo, että kaikki asiassa tapahtunut perustuu osuuskunnan kokouksen, Expert Finlandin yhtiökokouksen tai jommankumman yhteisön hallituksen päätöksiin.
-Jos olen niitä (päätöksiä) toteuttamalla aiheuttanut vahinkoa, päätökset ovat olleet vahinkoa aiheuttavia, Karipuu sanoo.