Ennätystä pukkaa! Suomessa tuotetaan nyt enemmän sähköä kuin koskaan

Joulukuun puolessavälissä Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoi Suomen jääneen vain hilkkua vaille sähköntuotannon ennätystä. Nyt ennätys on rikottu – Suomessa tuotetaan enemmän sähköä kuin koskaan aiemmin.

Omavarainen sähköntuotanto ei näytäkään olevan niin kaukainen suunnitelma.

– Tämä on vain paranemaan päin. Ennätyksiä tulee olemaan lisää, iloitsee Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin.

Tuotantoennätyksen taustalla on Pahkinin mukaan Olkiluoto 3:n käyttöönotto sekä viime päivien tuulinen sää.

Olkiluoto 3 -ydinvoimalan koekäyttö viivästyi syksyllä, kun voimalan syöttövesipumpuissa ilmeni vaurioita.

Tällä hetkellä TVO arvioi, että Olkiluoto 3:ssa alkaa säännöllinen sähköntuotanto tämän vuoden maaliskuussa.

Säästötalkoot onnistuneet, tuulivoimaan panostettu

Laajemmassa mittakaavassa näkyy myös suomalaisten onnistunut sähkön säästäminen ja se, ettei mittari ole mennyt aivan paukkupakkasten puolelle.

– Kyllä Suomi on panostanut myös tuulivoiman rakentamiseen paljon ja siihen, ettemme ole myyneet kovin paljon sähköä ulkomaille.

Sähkön tuotanto näyttää pyörivän lauantai-illalla Fingridin sähköseurannan mukaan 12 762 megawatin hujakoilla. Viimeisen ennätyksen aikaan vuonna 2004 ennätystuotanto kipusi 12 656 megawattiin.

Lue myös:

    Uusimmat