Ennakkoäänestys käy vilkkaana Helsingissä – "Pitkään olen jo tiennyt kenelle ääneni annan"

MTV Narinkkatorilla vaalitunnelmissa – katso millainen tunnelma ennakkoäänestäjien keskuudessa on 4:51
Helsingin keskustan Narinkkatorilla oli vaalihuuma täydessä käynnissä 25. maaliskuuta.

Helsingin Narinkkatorilla ehdokkaat ja äänestäjät olivat liikkeellä harmaasta säästä huolimatta.

Huomenta Suomen Aki Linnanahde kävi haistelemassa ennakkoäänestys tunnelmia Helsingin Narinkkatorilla, jossa puolueiden kampanjointi kävi kuumana jo aamupäivän aikana.

Äänestämään menossa oleva Pike kertoi olevansa tietoinen siitä, ketä aikoo äänestää.

– Hyviä ehdokkaita on paljon, mutta pitkään olen jo tiennyt kenelle ääneni annan. Tulin aistimaan kisatunnelmaa torille. Olen katsonut paljon vaalitenttejä ja tehnyt päätökseni niiden perusteella.

Myös Piia oli varmana siitä, kenelle äänensä näissä vaaleissa antaa. Silti hän antaa pienen mahdollisuuden sille, että kelkka vielä kääntyisi viime hetkellä puolueteltoilla vieraillessa.

– Äänestän tiettyä puoluetta. Heti äänestyksen jälkeen menemme tietenkin kahveille.

Jos et vielä tiedä, kenelle äänesi eduskuntavaaleissa antaisit, MTV:n seuraava iso vaalitentti nähdään keskiviikkona 29.3.2023, päivä ennakkoäänestyksen päättymisen jälkeen.

Katso yllä olevalta videolta lisää vaalitunnelmia pilvisestä Helsingin keskustasta.

Lue myös:

    Uusimmat