Englanti ja Espanja MM-kisoihin - katso kaikki tulokset

David Beckham ja Wayne Rooney. Kuva: Jamie McDonald/GETTY.
David Beckham ja Wayne Rooney. Kuva: Jamie McDonald/GETTY.GETTY
Julkaistu 10.09.2009 01:04(Päivitetty 10.09.2009 08:38)

Espanja ja Englanti olivat ainoat eurooppalaiset joukkueet, jotka pystyivät varmistamaan paikkansa jalkapallon MM-kisoihin keskiviikkona pelattuissa otteluissa.

Kotinurmella Virosta irronnut 3-0-voitto venytti Espanjan etumatkan lohkossa viisi toisena olevaan Bosnia-Hertsegovinaan seitsemään pisteeseen, kun joukkueilla on jäljellä kaksi ottelua.

Englanti on kuusi pistettä edellä keskiviikkona 5-1 nuijimaansa Kroatiaa. Keskinäisten otteluiden yhteistulos takaa englantilaisille MM-kisapaikan, vaikka myös lohkossa kuusi on pelaamatta kaksi kierrosta.

Aasian jatkokarsinnassa Bahrain ylsi Saudi-Arabian vieraana 2-2-tasapeliin ja jatkaa vierasmaalisäännön turvin Uutta-Seelantia vastaan pelattavaan kaksiosaiseen karsintaan, jonka voittaja nähdään Etelä-Afrikassa.

Kaikkien MM-karsintaotteluiden seuranta Tulospalvelussa!

Euroopan MM-karsintalohkot ja keskiviikon ottelut:

Lohkovoittajat etenevät suoraan Etelä-Afrikan MM-kisoihin. Yhdeksän lohkon kahdeksan parasta lohkokakkosta pelaavat jatkokarsinnan.

Lohko1:

Malta-Ruotsi 0-1 (0-0).
81. Ian Azzopardi 0-1 (oma maali).
Albania-Tanska 1-1 (0-1).
40. Nicklas Bendtner 0-1
51. Erjon Bogdani 1-1

Unkari-Portugali
10. Pepe 0-1 (0-1).

 Tanska      8  5  3  0  15-  4   18
 Ruotsi      8  4  3  1  9-   3   15
 Unkari      7  4  1  2  9-   4   13
 Portugali   7  2  4  1  9-   5   10
 Albania     9  1  4  4  5-   9   7
 Malta       9  0  1  8  0-   22  1

Lohko 2:

Israel-Luxemburg 7-0 (4-0).
9. Elyaniv Barda 1-0
15. Aviram Barukhyan 2-0
21. Barda 3-0
43. Barda 4-0
58 Omer Golan 5-0
63. Ben Sahar 6-0
84. Sahar 7-0

Latvia-Sveitsi 2-2 (0-1).
43. Alex Frei 0-1
62. Alexandrs Cauna 1-1
75. Vitalijs Astafjevs 2-1
80. Eren Derdiyok 2-2

Moldova-Kreikka 1-1 (0-1).
34. Fanis Gekas 0-1
90. Valeriu Andronic 1-1.

 Sveitsi     8  5  2  1  15-  8   17
 Kreikka     8  4  2  2  13-  7   14
 Latvia      8  4  2  2  13-  8   14
 Israel      8  3  3  2  17-  9   12
 Luxemburg   8  1  2  5  3-   20  5
 Moldova     8  0  3  5  3-   12  3

Lohko 3:

Tshekki-San Marino 7-0 (3-0).
28. Milan Baros 1-0
44. Baros 2-0
45+3 Baros 3-0 (rp.)
47. Vaclav Sverkos 4-0
66. Baros 5-0
86. Tomas Necid 6-0
86. Necid 7-0.

Pohjois-Irlanti-Slovakia 0-2 (0-1).
15. Stanislav Sestak 0-1
66. Filip Holosko 0-2.

Slovenia-Puola 3-0 (2-0).
14. Zlatko Dedic 1-0
45. Milivoje Novakovic 2-0
62. Valter Birsa 3-0.

 Slovakia     8  6  1  1  21-  8   19
 Slovenia     8  4  2  2  13-  4   14
 P-Irlanti    9  4  2  3  13-  9   14
 Tshekki      8  3  3  2  15-  6   12
 Puola        8  3  2  3  19-  11  11
 San Marino   9  0  0  9  1-   44  0

Lohko 4:

Liechtenstein-Suomi 1-1 (0-0).
73. Jari Litmanen 0-1 (rp.)
75. Michele Polverino 1-1.

Saksa-Azerbaidzhan 4-0 (1-0).
14. Michael Ballack 1-0 (rp.)
55. Miroslav Klose 2-0
65. Klose 3-0
71. Lukas Podolski 4-0.
50. Samir Abasov punainen kortti.

Wales-Venäjä 1-3 (0-1).
36. Igor Semshov 0-1
54. James Collins 1-1
71. Sergei Ignashevitsh 1-2
90+2 Roman Pavliutshenko 1-3.

 Saksa           8  7  1  0  24-  4   22
 Venäjä          8  7  0  1  18-  4   21
 Suomi           8  4  2  2  11-  12  14
 Wales           8  3  0  5  6--  10  9
 Liechtenstein   8  0  2  6  2-   19  2
 Azerbaidzhan    8  0  1  7  1-   13  1

Lohko 5:

Armenia-Belgia 2-1 (1-0).
23. Hovhannes Goharyan 1-0
52. Sargis Hovsepyan 2-0
90+3 Daniel Van Buyten 2-1.

Bosnia-Hertsegovina-Turkki 1-1 (1-1).
4. Emre Belozoglu 0-1
25. Sejad Salihovic 1-1.

Espanja-Viro 3-0 (1-0).
33. Cesc Fabregas 1-0
82. Santi Cazorla 2-0
90+2. Juan Mata 3-0

 Espanja               8  8  0  0  21-  2   24
 Bosnia-Hertsegovina   8  5  1  2  21-  8   16
 Turkki                8  3  3  2  11-  8   12
 Belgia                8  2  1  5  11-  18  7
 Viro                  8  1  2  5  7-   22  5
 Armenia               8  1  1  6  5-   18  4

Lohko 6:

Valko-Venäjä-Ukraina 0-0.

Andorra-Kazakstan 1-3 (0-3).
14. Sergei Khizhnitshenko 0-1
28. Ruslan Baltijev 0-2
34. Khizhnitshenko 0-3
69. Oscar Sonejee 1-3.

Englanti-Kroatia 5-1 (2-0).
7. Frank Lampard 1-0 (rp.)
18. Steven Gerrard 2-0
59. Lambard 3-0
66. Gerrard 4-0
71. Eduardo da Silva 4-1
77. Wayne Rooney 5-1.

 Englanti    8  8  0  0  31-  5   24
 Kroatia     9  5  2  2  17-  12  17
 Ukraina     8  4  3  1  14-  6   15
 V-Venäjä    8  3  1  4  15-  11  10
 Kazakstan   8  2  0  6  10-  23  6
 Andorra     9  0  0  9  3-   33  0

Lohko 7:

Färsaaret-Liettua 2-1 (2-1).
12. Suni Olsen 1-0
23. Tomas Danilevicius 1-1 (rp.)
34. Arnbiorn Hansen 2-1

Romania-Itävalta 1-1 (0-0)
53. Gheorghe Bucur 1-0
82. Franz Schiemer 1-1

Serbia-Ranska 1-1 (1-1).
13. Nenad Milijas 1-0 (rp.)
31. Thierry Henry 1-1.

 Serbia      8  6  1  1  16-  6   19
 Ranska      8  4  3  1  10-  8   15
 Itävalta    8  3  2  3  11-  11  11
 Liettua     8  3  0  5  7-   8   9
 Romania     8  2  3  3  9-   12  9
 Färsaaret   8  1  1  6  4-   12  4

Lohko 8:

Montenegro-Kypros 1-1 (1-0).
57. mirko Vucinic 1-0 (rp.)
64. Ioannis Okkas 1-1

Italia-Bulgaria 2-0 (2-0).
11. Fabio Grossi 1-0
40. Vincenzo Iaquinta 2-0.

 Italia       8  6  2  0  13-  3   20
 Irlanti      8  4  4  0  10-  6   16
 Bulgaria     8  2  5  1  10-  7   11
 Kypros       8  1  3  4  8-   12  6
 Montenegro   8  0  5  3  7-   13  5
 Georgia      8  0  3  5  4-   11  3

Lohko 9:

Norja-Makedonia 2-1 (2-0).
2. Thorstein Helstad 1-0
26. John Arne Riise 2-0
79. Boban Grncarov 2-1,

Skotlanti-Hollanti 0-1 (0-0).
82. Eljero Elia 0-1.

 Hollanti    8  8  0  0  17-  2   24
 Norja       8  2  4  2  9-   7   10
 Skotlanti   8  3  1  4  6-   11  10
 Makedonia   8  2  1  5  5-   11  7
 Islanti     8  1  2  5  7-   13  5

Aasian MM-jatkokarsinta, 2. osaottelu:

Riad, Saudi-Arabia:
Saudi Arabia-Bahrain 2-2 (1-1).

Yhteismaalit 2-2, Bahrain vierasmaalisäännöllä MM-karsintaotteluun Oseanian karsinnan voittanutta Uutta-Seelantia vastaan.

Afrikan MM-karsinnat, lohko A:

Kamerun - Gabon 2-1 (1-0)

Kamerun    4   2   1   1   4- 2   7
Gabon      4   2   0   2   6- 5   6
Togo       4   1   2   1   2- 4   5
Marokko    4   0   3   1   2- 3   3

Afrikan neljän karsintalohkon voittajat etenevät lopputurnaukseen.

Etelä-Amerikan karsintalohko:

Karsintalohkon neljä parasta maata etenevät suoraan MM-kisoihin. Viidenneksi sijoittunut joukkue pelaa kaksiosaisen jatkokarsinnan yhdestä kisapaikasta Pohjois- ja Väli-Amerikan lohkon neljänneksi sijoittunutta vastaan.

Paraguay-Argentiina 1-0
Uruguay-Kolumbia 3-1
Bolivia-Ecuador 1-3
Brasilia-Chile 4-2
Venezuela-Peru 3-1.

Brasilia     16  9  6  1   32-9   33 *
Paraguay     16  9  3  4   22-13  30 *
Chile        16  8  3  5   27-20  27
Ecuador      16  6  5  5   21-23  23
------------------------------------
Argentiina   16  6  4  6   20-19  22
------------------------------------
Uruguay      16  5  6  5   26-18  21
Venezuela    16  6  3  7   22-27  21
Kolumbia     16  5  5  6   10-14  20
Bolivia      16  3  3  10  20-34  12
Peru         16  2  4  10  9- 32  10
* varmistanut kisapaikan

Pohjois- ja Väli-Amerikan sekä Karibian karsintalohko:

Lohkon kolme parasta suoraan MM-kisoihin. Neljänneksi sijoittunut pelaa jatkokarsinnan Etelä-Amerikan lohkon viidettä joukkuetta vastaan.

Trinidad ja Tobago-USA 0-1
Meksiko-Honduras 1-0
El Salvador-Costa Rica 1-0.

USA                  8  5  1  2  14-  9   16
Meksiko              8  5  0  3  12-  9   15
Honduras             8  4  1  3  14-  8   13
Costa Rica           8  4  0  4  9-   13  12
El Salvador          8  2  2  4  8-   10  8
Trinidad ja Tobago   8  1  2  5  8-   16  5

Seuraavat ottelut: 10.10. Honduras-USA, Meksiko-El Salvador, Costa Rica-Trinidad ja Tobago.

Kolme maata selviytyy Etelä-Afrikan lopputurnaukseen suoraan, neljäs jatkaa karsintaa Etelä-Amerikan lohkon viidettä vastaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:
Futiskääpiö järjesti suuryllätyksen
Onnetar kantaa yhä Ruotsia MM-kisoihin
Tihinen: Säälittävää, divarijoukkueet pitää voittaa
Moisander tasapelistä: Niin turhaa ja tyhmää
Sjölundin loppukausi paketissa
Baxter: Urani suurin pettymys
Saksa ja Venäjä paketoivat Huuhkajien MM-kisatoiveet
Englanti ja Espanja MM-kisoihin - katso kaikki tulokset

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo