Suomen toiveet välieräpaikasta jalkapallon naisten EM-kisoissa hajosivat murskaksi Englannin kärkkääseen hyökkääjään Eniola Alukoon.
Kahdesti maalinteossa onnistunut Aluko viimeisteli voittomaalin hienon soolon jälkeen. Kärkäs kärki sai pallon keskialoituksesta, eikä hän omien sanojensa mukaan nähnyt järkeä kääntyä taaksepäin. Aluko pujotteli puolesta kentästä Suomen maalille ja laukoi painavasti ohi maalivahti Tinja-Riikka Korpelan.
- Kun ohitin ensimmäisen pelaajan, jatkoin vain menemistä, kunnes pääsin maalipaikkaan. Lauoin, ja se meni sisään, selvästi hämillään saamastaan huomiosta ollut Aluko kertoi ottelun jälkeen.
Englannin päävalmentaja Hope Powell kehui Suomen antamaa vastusta. Kulmapotkujen turvin maalin päähän kahdesti tullut emäntäjoukkue oli nousta loppuhetkillä tasoihin maalinedushässäkästä.
- Suomelle on annettava kunnioitusta, sillä he pelasivat juuri siten kuin osaavat, Powell kiitteli fyysisesti vahvemmaksi kuvaamaansa Suomea.
- Tämänpäiväinen oli oikea koiratappelu. He eivät antaneet meidän pelata ollenkaan omaa peliämme. Suomi oli erittäin vahva erikoistilanteissa ja maalin edessä, Powell jakoi tunnustusta vastustajalle.
Tilaa nyt MTV3.fin Urheilun uutiskirje helposti sähköpostiisi tästä !
Lue myös:
Täydellinen nukahdus maksoi Suomen välieräpaikan
Turun stadion ei täyttynyt sittenkään naisten EM-puolivälierään
Österberg Kalmari: Tässäkö tämä oli?
Englannin luotsi: Tämä oli oikea koiratappelu
"Englanti pari virhettä vahvempi"
Käld: Täydellinen blackout
"Englanti marssi voittoon pitkin Lontoon pääkatua"
Futisnaisten kokeneet tähdet jättämässä maajoukkueen