Omakotitalon ikkunat olivat tulleet elinkaarensa päähän. Lämmöneristyskyky ei kerta kaikkiaan enää vastannut tämän päivän tasoa, mikä näkyi lämmityslaskussa. Asumisviihtyisyys kärsi vedon tunteesta, kun lasin sisäpinta oli pakkasilla hyvin kylmä.
Kuten kaikessa remontoinnissa, myös ikkunoiden uusimisessa hyvä suunnittelu on kaiken lähtökohta. On ehdottomasti suositeltavinta tilata heti alkuun ikkunantoimittaja paikan päälle mittaamaan vanhat ikkunat, joiden aukkojen mukaan uudet ikkunat sitten mitoitetaan. Samalla voidaan tarkastaa, kuinka vanhat ikkunat on kiinnitetty ja saadaanko ne mahdollisesti pois ehjänä, vai pitääkö varautua puitteiden rikkomiseen.
Varsinkin kivitalossa tämä on usein ongelmallista, sillä puitteet ovat usein sekä ulko- että sisäpuolelta rappauksen sisällä. Sellaiset puitteet on käytännössä paras särkeä.
Yksi ikkunaremontin yhteydessä ehdottomasti muistettava asia ovat erilaiset luvat. Kun ikkunoiden jaotus ja ulkoinen ilme pysyvät ennallaan, erityisiä lupia ei yleensä tarvita, mutta joka tapauksessa on aina jo suunnitteluvaiheessa syytä olla yhteydessä kunnan rakennusvalvontaviranomaisiin.
Ikkunoita joka lähtöön
Ikkunoiden valitseminen saattaa tuntua hankalalta, sillä markkinoiden valikoima on pyörryttävän monipuolinen. Yksikönpäällikkö Kari Bäckman Skaala Ikkuna- ja Ovipalvelu Oy:stä kehottaa kiinnittämään huomiota erityisesti niiden energiataloudellisuuteen:
– Tämän päivän myynnissä A-energialuokkaan kuuluva, nelinkertainen ikkuna on ylivoimaisesti suurin kasvava ryhmä. Kolminkertainen ikkuna alkaa jäädä vähemmistöön.
A-energialuokan ikkunassa on kaksi eristelasielementtiä, joissa kummassakin on kaksi lasia. Elementit ovat umpinaisia, joten pestäviä pintoja on neljä. Myös tiivistys on kaksinkertainen; ulkopuitteen tiivisteiden kulmissa on pienet aukot, joiden kautta ilma pääsee kiertämään elementtien välissä ja estämään lasien huurtumista.



