Energiansäästölamppujen kierrätys vaatisi lisää jätteenkeräyspisteitä

Ongelmajätteiden keräyspisteitä pitäisi lisätä tuntuvasti energiansäästölamppuihin siirtymisen takia, arvioivat asiantuntijat. Säästölamppu on ongelmajätettä, eli sitä ei voi heittää tavalliseen roskakoriin.

Ongelmajätteitä voi palauttaa noin tuhanteen vastaanottopisteeseen, joiden lisäksi ajoittain järjestetään kiertäviä ongelmajätekeräyksiä. Lisäksi energiansäästölamppuja myyvien liikkeiden pitäisi ottaa ne myös takaisin - ainakin periaatteessa.

-Kuluttajan näkökulmasta keräyspisteiden verkko ei todennäköisesti ole riittävä. Osa myyjäliikkeistä pitää sitä asiakaspalveluna, mutta jotkin liikkeet eivät ota lamppuja vastaan, koska varsinaista pakkoa ei ole, sanoo Sakari Sainio tuottajavastuusta huolehtivasta Elkeristä

Energiansäästölamppujen keräämiseen vaaditaan myös kunnan myöntämä ympäristölupa. Ympäristöministeriössä on käyty keskustelua siitä, pitäisikö lamppujen kerääjät vapauttaa luvasta samoin kuin akkujen ja paristojen vastaanottajat.

Elohopeaa ei kannata hengitellä

Outi Tunnela Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta Valvirasta ei näe estettä sille, että esimerkiksi päivittäistavarakauppojen eteisiin tulisi keräyslaatikoita energiansäästölampuille ja loisteputkille.

Tilan pitäisi kuitenkin olla hyvin tuuletettavissa, sillä elohopea höyrystyy jo huoneenlämmössä.

-Jos esimerkiksi kesähelteellä sisätiloissa sijaitsevassa astiassa on kymmenittäin rikkoutuneita energiansäästölamppuja, hengitysilman elohopeamäärä voi nousta haitalliseksi, Tunnela sanoo.

Tunnelan mielestä olisi joka tapauksessa hyvä, jos kierrätyspisteitä lisättäisiin. Jos kierrättäminen on liian vaivalloista, energiansäästölamput kerääntyvät autotallin nurkkiin lojumaan tai keittiön kaappiin. Pahimmassa tapauksessa turhautunut kuluttaja viskaa ne sekajätteen joukkoon.

Asetus ei suoraan kiellä hehkulamppuja

Osa vanhoista hehkulampuista poistuu kauppojen hyllyiltä syyskuun alussa. Varastoissa olevat lamput saa myydä pois, mutta uusia ei enää tuoda markkinoille.

EU:n komission asetus poistaa markkinoilta ensimmäisessä vaiheessa 100 watin hehkulamput. Vuotta myöhemmin poistuvat 75 watin lamput. Vuonna 2012 myynnistä katoavat viimeisetkin hehkulamput.

Asetus ei sinällään kiellä hehkulamppuja, mutta määrittää energiatehokkuudelle niin tiukat vaatimukset, ettei perinteisellä hehkulampputeknologialla saavuteta niitä.

Lampuille on asetettu energiatehokkuuden lisäksi vaatimuksia myös esimerkiksi polttoiästä, syttymisajasta ja värintoistokyvystä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat