Enemmistö suomalaisista vastustaa nykyisenkaltaista turkistarhausta – SDP linjannut tavoitteekseen lopettaa turkistuotannon

Kielletäänkö turkistarhaus tulevaisuudessa? 8:03
Kielletäänkö turkistarhaus tulevaisuudessa? Uutisaamussa 27.8.2020 keskustelemassa Oikeutta eläimille -järjestön Kristo Muurimaa.

Turkiseläinten kasvattajain liitto (Fifur) ei vastusta turkiseläinten vientiä ulkomaille. Sen sääntöjen mukaan siitoskettuja ja sukusoluja saa kuitenkin myydä tai luovuttaa ainoastaan tiloille, joilla on Fifurin sertifikaatti. Säännöt koskevat Fifurin jäseniä. Fifurin mukaan Finnish Cottage Travel Companyn suomalaisyrittäjä tai Kokkolan kiinalaisyrittäjä eivät ole sen jäseniä.

Viime vuoden lopulla julkaistun Taloustutkimuksen kyselyn mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista vastustaa nykyisenkaltaista turkistarhausta. He siis haluaisivat lopettaa tarhauksen siirtymäajalla tai sallisivat sen jatkuvan vain, jos eläimille taataan huomattavasti paremmat olot. Täyskieltoa kannatti 38 prosenttia vastaajista. Vain 16 prosenttia sallisi turkistarhauksen jatkuvan entisellään.

Kyselyyn vastanneista 76 prosenttia on joko täysin tai osittain eri mieltä väitteestä "Turkistarhausta tulee tukea julkisista varoista". Kyselytutkimuksen teettäneen eläinoikeusjärjestö Animalian selvityksen mukaan turkistarhausta tuettiin vuonna 2020 yli viidellä miljoonalla eurolla.

Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina marraskuun puolivälissä. Haastattelujen kohderyhmä on 15–79-vuotias väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimukseen vastasi 1  001 henkilöä.

Fifurin Taloustutkimuksella teettämän vastaavan kyselyn mukaan 55 prosenttia suomalaisista tukee kotimaista, sertifioitua turkiseläinkasvatusta. Kyselyyn vastanneista 41 suhtautui kotimaiseen turkiseläinkasvatukseen melko myönteisesti ja 14 prosenttia erittäin myönteisesti. Kysely on tehty viime vuoden helmikuussa, ja siihen on vastannut puhelimitse 1  007 15–79-vuotiasta. Ahvenanmaalla asuvat eivät olleet mukana haastatteluissa.

Pääministeripuolue SDP linjasi viime vuonna puoluekokouksessaan tavoitteekseen, että Suomeen saadaan lainsäädäntö, joka kieltää turkistuotannon ja turkisten myynnin. Myös vihreät ja vasemmistoliitto kannattavat turkistarhaamisen kieltämistä.


Juttua muokattu 14.4.2012 klo 16:36: Lisätty kappale Fifurin omasta Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Lue myös:

    Uusimmat