Enemmistö ruotsalaisista haluaisi kieltää Koraanin polttamisen – kieltoa kannattavien osuus noussut selvästi
Kyselystä ilmenee myös, että etenkin naiset haluavat kieltää pyhien tekstien polttamisen.
Enemmistö ruotsalaisista haluaisi kieltää Koraanin polttamisen, selviää Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n julkaisemasta kyselystä.
Vastaajista 53 prosenttia on sitä mieltä, että uskontojen pyhien tekstien, kuten Koraanin tai Raamatun, polttamisen pitäisi olla kiellettyä julkisella paikalla. Noin kolmanneksen mielestä polttamisen pitäisi olla sallittua. 13 prosenttia ei ollut varma mielipiteestään.
Kieltämistä kannattavien osuus on noussut selvästi. TV4:n helmikuisesta kyselystä kannattajien osuus on kohonnut 11 prosenttiyksikköä. Molemmat kyselyt teki ruotsalainen Kantar Sifo.
Kyselystä ilmenee myös, että etenkin naiset haluavat kieltää pyhien tekstien polttamisen. Naisista 63 prosenttia haluaa kiellon, miehistä 42 prosenttia.
SVT:n kyselystä uutisoi Suomessa aiemmin Yle.
Syynä muutokselle kansainväliset reaktiot
Kansainväliset reaktiot Ruotsissa tapahtuneisiin julkisiin Koraanin polttamisiin ovat voineet vaikuttaa mielipiteisiin, Kantar Publicin mielipidepäällikkö Toivo Sjörén arvioi SVT:lle.
– Monet maat ovat yrittäneet käyttää hyväkseen tai arvostelleet Koraanin polttamisia, mikä vaikuttaa Ruotsin intresseihin ja Nato-jäsenyyteen. Se on mielestäni yksi suuri syy, Sjörén sanoi.
Sjörén kommentoi myös naisten ja miesten mielipide-eroa.
– Yksi näkökulma on integraatio. Tämä vaikuttaa maahanmuuttajataustaisiin ryhmiin Ruotsissa ja se on tärkeämpi asia monille naisille.
Koraanin poltto loukkasi muslimeita
Ruotsi salli mielenosoittajan polttaa viikko sitten Koraanin Tukholmassa moskeijan edessä. Tapauksen vuoksi Ruotsin, Suomen ja Norjan yhteiselle suurlähetystöalueelle Irakin Bagdadissa marssi viime viikolla joukko Koraanin poltosta suuttuneita mielenosoittajia. Lisäksi Islamilainen yhteistyöjärjestö OIC kehotti 57:ää jäsenmaataan ryhtymään toimiin Koraanin häpäisemistä vastaan.
Sittemmin Ruotsin hallitus on tuominnut jyrkästi Koraanin polttamisen.
Uusimmat
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun: ei päässyt edes joukkuekuvaan
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
Lataa lisää