Emma Kimiläinen uuteen kilpasarjaan – voi päätyä Rafael Nadalin tai Tom Bradyn alaisuuteen

Emma & Matti – Papillon 6:00
Emma Kimiläinen on mukana tämän kauden Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa.

Emma Kimiläinen tekee uuden aluevaltauksen, kun on mukana täyssähköisen F1-venesarjan E1 Seriesin kuljettaja-akatemiassa.

– Lähden suorittamaan viimeisiä koulutuspäiviä heti Tanssii tähtien kanssa -finaalin jälkeisenä aamuna Milanoon, Kimiläinen sanoo tiedotteen mukaan.

Kimiläinen on jo käynyt tekemässä ensimmäiset koulutuspäivät ohjelmassa, mistä irtosi Power boating -lisenssi. Vielä pitää erikoistua E1-sarjan kilpaveneeseen.

Tiimien omistajalistasta löytyy liuta supertähtiä. Oman tiiminsä sarjassa omistavat tennistähti Rafael Nadal, Red bullin F1-kuski Sergio Peréz, entinen Chelsean maalitykki Didier Drogba ja jenkkifutiksen ikoni Tom Brady.

– Hyvin mielenkiintoinen projekti ja hirveän hauska juttu, kun olen merisairas. Toisaalta, kun itse ajaa niin ei siinä samalla tavalla tule paha olo, Kimiläinen kertoo.

Suomalaiskuljettaja kertoo, että kuskivalintoja ei ole vielä tehty.

– Tiimit valitsevat kuljettajat. Olenko minä suomalaisena tarpeeksi kiinnostava? Täytyy vain odottaa, mitä tapahtuu. Ja pitäähän tässä suorittaa vielä se lisenssi kunnialla loppuun ennen kuin minut voitaisiin edes palkata, Kimiläinen sanailee.

Kimiläinen ajoi naisten F1-sarjassa kausilla 2019, 2021 ja 2022.

Lue myös:

    Uusimmat