Mainos

Emma Bunton suunnittelee lastenvaatemalliston

Laulaja Emma Bunton suunnittelee britannialaiselle vaateketjulle oman lastenvaatemalliston.

Spice Girls –yhtyeestä tuttu laulaja Emma Bunton on uusin tähti, joka laajentaa uranäkymäänsä musiikkialan lisäksi muillekin saroille.

Bunton suunnittelee lastenvaatemalliston brittiläiselle Argos-brändille. Lapsimallina ennen musiikkiuraansa menestynyt Bunton on itsekin poseerannut saman tuotemerkin katalogissa.

– Minut kuvattiin katalogiin lapsena useaan otteeseen, joten tämä on mukava tapa palata sen ääreen, tällä kertaa suunnittelijana. Olen aina halunnut tehdä jotain vastaavaa. Olen tehnyt valtavasti töitä sen eteen ja olen äärimmäisen ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaiseksi, Bunton hihkuu.

Buntonin nelivuotias Beau-poika on ollut apuna äitinsä suunnitteluprojektissa. Bunton muun muassa sovittaa suunnittelemansa vaatteet pojallaan.

Emma oli luonnollinen valinta suunnittelemaan vaatteita lapsille.

– Emma tunnetaan hyvin siitä, että hän on tyylikäs ja ahkera äiti, joten hän oli hyvin luonnollinen valinta, Argos-tuotemerkin edustaja kertoi tyytyväisenä.

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: GettyImages

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.