Emilia Bottas poisti Instagramista hääkuvan Valtterin kanssa

Emilia Bottas on poistanut häämuiston Instagram-tililtään. Seiska kertoi tänään ensimmäisenä, että Emilia Bottas ja F1-kuljettaja Valtteri Bottas ovat eronneet.

Vielä tänä aamuna Emilia Bottaksen Instagram-tilillä oli kuva syyskuulta, jossa hän juhlisti parin kolmivuotispäivää. Otoksen ohessa oli kuvatekstinä englanniksi "kolme vuotta sitten" ja sydän-emoji. Nyt kuva on poistettu.

Seiska kertoi torstai-aamuna, että pari on eronnut, ja Valtteri on muuttanut tavaransa ulos parin yhteisestä kodista Helsingissä.

Valtteri ja Emilia Bottas avioituivat 10. syyskuuta vuonna 2016. Emilian Instagram-tilillä on yhteiskuvia Valtterin kanssa, mutta hääkuvia ei hänen julkaisuistaan enää löydy.

Seiskan mukaan pari ei ole vielä tehnyt virallista avioerohakemusta.

Tuorein yhteiskuva Valtterin kanssa löytyy Emilian Instagram-tililtä elokuulta.


Emilia on lisännyt kuusi viikkoa sitten itsestään kuvan rantatunnelmissa, kuvaajaksi on merkitty Valtteri.


Valtteri ja Emilia Bottaksen rakkaustarina päättyi - MTV paketoi aamun kohu-uutisen, josta kaikki nyt puhuvat 5:18

Lue myös:

    Uusimmat