Elon Musk lupaa palauttaa toimittajien suljetut Twitter-tilit
Miljardööri Elon Musk sanoo palauttavansa useiden toimittajien suljetut tilit Twitterissä.Musk tviittasi asiasta varhain aamulla Suomen aikaa.
Twitter sulki torstaina Yhdysvaltain aikaa useita tilejä, jotka kuuluivat yhtiöstä ja Muskista kriittisesti kirjoittaneille toimittajille. Tätä ennen oli suljettu Twitter-tili, joka seurasi Muskin yksityiskoneen sijaintia. Osa estetyistä toimittajista oli kirjoittanut tilistä ja Muskin mukaan vaarantanut hänen perheensä.
Tilejä suljettiin yllättäen muun muassa CNN:n, New York Timesin ja Washington Postin toimittajilta, vaikka Musk on tituleerannut itsensä sananvapauden puolestapuhujaksi.
Sekä EU että YK varoittivat Muskia tiedonvälityksen rajoittamisesta. Perjantaina EU:n komission varapuheenjohtaja Vera Jourova huomautti, että unionin digipalvelusäädös edellyttää tiedonvälityksen vapauden kunnioittamista. Hän muistutti myös sanktioiden mahdollisuudesta.
"Ihmiset ovat puhuneet"
Musk sanoi, että tilit palautetaan saman tien, ja antoi ymmärtää tehneensä päätöksen Twitterissä tekemänsä kyselyn perusteella. Musk kysyi, pitäisikö jäädytetyt tilit palauttaa heti vai viikon kuluttua. Reippaasti yli puolet 3,69 miljoonasta vastanneesta sanoi, että hänen pitäisi palauttaa tilit heti.
– Ihmiset ovat puhuneet. Tilit, jotka julkistivat sijaintini, palautetaan nyt, Musk ilmoitti tviitissään.
Estäessään tilit Musk oli vedonnut perheensä turvallisuuteen. Hän kertoi "hullun stalkkerin" vainonneen yhtä hänen lapsistaan seuraamalla Los Angelesissa autoa, jossa lapsi oli istunut. Hän syytti tapauksesta yksityiskonettaan seuraavaa Twitter-tiliä.
Jotkut toimittajista kirjoittivat asiasta ja sisällyttivät juttuihinsa yksityiskonetta seuraavan tilin tviittejä tarjoten Muskin mielestä "salamurhakoordinaatteja" hänen ja hänen perheensä luokse.
Ainakin jotkut tileistä aktivoituivat heti
Uutistoimisto AFP:n mukaan ainakin jotkut estetyistä tileistä aktivoituivat pian Muskin ilmoituksen jälkeen. Yksi tviittamaan palanneista oli entinen Vox-uutissivuston toimittaja Aaron Rupar.
– Olin aluksi melkoisen harmissani estämisestäni, mutta huomasin nopeasti että se on OK, koska olen siunattu mahtavalla verkostolla netissä, Rupar tviittasi kiittäen saamastaan tuesta.
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa luultiin sähköauton latausaseman räjähtäneen – kyse olikin asennustöistä
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää