Ellinoora esikoislevynsä teosta: ”Olen varmaan ollut kauhea lähipiirilleni”

Leijonakuningas-hitistään tunnettu laulajatähti Ellinoora on tulevassa Emma-gaalassa ehdolla kolmessa eri katergoriassa.

Laulajatähti Ellinoora on tehnyt tänä vuonna todellisen läpimurtonsa. Hän julkaisi esikoisalbuminsa Villi lapsi viime syyskuussa ja levyn myynti on rikkonut jo platinarajan.

Ellinoora kertoo, että matka levyä kohti on alkanut jo vuonna 2011, kun hän sai levytyssopimuksen. Terveyshuolien vuoksi esikoisalbumi näki päivänvalonsa kuitenkin vasta tänä syksynä.

– Olen ollut varmaan tosi tylsä ihminen ja ihan kauhea lähipiirilleni. Toki olen syönyt ja nukkunut, ja välillä yrittänyt tulla ulos kolostani, mutta levy oli se päämäärä, jonka eteen tehtiin töitä.

Katso Ellinooran haastattelu kokonaisuudessaan videolta jutun yläosasta!

Lue myös:

    Uusimmat