"Ellet todella ole neitsyt hääpäivänäsi, älä käytä huntua"

Häät.fi -sivuston kyselyn mukaan lukijamme eivät halua käyttää huntua, koska se on tarkoitettu neitsytmorsiamelle, eikä sovi moderneihin häihin. Moni kuitenkin uskoi myös, että huntu tekee morsiamen.

Kysyimme häät.fi -sivuston kävijöiltä, haluavatko he käyttää huntua häissään. Suurin osa vastaajista, 46 prosenttia, ei halunnut hunnuttaa itseään.

Huntu koettiin auttamattoman vanhanaikaisena ja tyyliin sopimattomana. Vastaajien mukaan hunnun kanssa asusta tulisi ongelmallinen, ja huntu voisi olla myös tiellä hääpäivänä. Osa vastaajista oli myös sitä mieltä, että huntu symboloi morsiamen neitsyyttä, eikä sitä tulisi käyttää, jos ei ole hääpäivänään koskematon.

"Koska huntu ei tule sopimaan tyyliini, eikä muutenkaan sovi modernismi häihin." Tird

"En käy huntua, koska minulla aika pitkät hiukset niin ne toimivat huntuna ja oikea huntu on vain tiellä." Zeni

"Koen, ettei huntu sovi tyyliini. Haluan korostaa kaunista kampausta. Osittain auki olevat pitkät hiukseni näyttelevät hunnun osaa." Susu

"Takana on jo yhdeksän yhteistä vuotta ja pesuettakin on kertynyt neljän lapsen verran. Mielestäni huntu soveltuu paremmin morsiamelle, jolla ei ole vielä lapsia, ja oikeastaan vielä enemmän ns. neitseelliselle morsiamelle. En toki missään tapauksessa paheksu hunnun käyttöä. Olen vain omasta mielestäni epäsopiva henkilö käyttämään huntua." Poppis

"Mielestäni se on hankala juhlapäivänä, sillä kun juhlavieraat halaavat morsianta kiskovat vieraat tahattomasti huntua paikoiltaan kun se jää heidän kätensä alle. Lisäksi tuulisena päivänä huntu lentää koko ajan silmien edessä ja kasvojen eteen." MH

"En aio käyttää huntua, sillä se ei sovi kasvoihini enkä pidä niistä muutenkaan. Ainoa huntu, mitä voisin harkita, olisi todella pitkä pitsinen espanjatar-tyylinen huntu, mutta se ei sovi pukuni kanssa yhteen." Morsian

"Minulla on takana 14 vuoden yhteinen taival mieheni kanssa ja lapsi. Pidän huntua vanhoillisesti neitseellisen puhtaana symbolina." morsmaikku-10

"Oikea valinta tärkeään tilanteeseen"

33 prosenttia vastaajista halusi ehdottomasti käyttää huntua hääpäivänään. Moni halusi kunnioittaa perinteitä, ja hunnuttaa morsiamen kasvot piiloon. Häät koettiin myös ainutkertaiseksi tilaisuudeksi, jossa huntua saisi käyttää ainoan kerran elämässään.

"Huntu tekee morsiamen! Se kuuluu asusteeksi ja on lisäksi niin kaunis." maria

"Huntu kuuluu morsiamen asuun. Muulloin elämässä sellaista ei julkisesti voi käyttää. Huntu on kirkossa ja sen jälkeen otan sen pois."

"Käytän huntua, koska perinteen mukaan sulhanen ei saa nähdä morsianta, kun vasta alttarilla. Mutta kukin omalla tavallaan." Morsiuskesä

"Huntuhan kertoo neitsyydestä, joten aion käyttää. Olen vähän sitä mieltä, että ellet todella ole neitsyt hääpäivänäsi, älä käytä huntua!" Tottakai

"Huntu on perinteinen hääasuste joka kuvaa kantajansa puhtautta ja neitsyyttä... Oikea valinta siis elämänsä tärkeintä liittoa solmiessa...." hah

20 prosenttia vastaajista ei vielä tiennyt, halusiko käyttää huntua häissään. Asusteen symboliikka ja sopivuus mietitytti.

"Huntu on suloinen asuste ja haluaisin käyttää sitä häissäni, mutta mielestäni on hieman tekopyhää käyttää neitsyyden symbolia.. Vaikka tosin ei kai symboleilla ole enää niin suurta väliä." m.

MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat