Elinkeinoministeri Lintilä MTV:lle: Venäjän kaasun loppuminen sulkisi tehtaita Suomessa jopa kuukausiksi
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vakuuttaa MTV:n Uutisextrassa, että suomalaisten sairaaloiden ja kotitalouksen kaasunsaanti turvataan, vaikka venäläisen kaasun saanti loppuisi. Venäjä saattaa sulkea kaasuhanan Suomeen esimerkiksi tämän kuun loppupuolella, sillä maa vaatii maksua käytännössä ruplina.
Suomalaiselle teollisuudelle tilanne on vakava. Lintilän mukaan esimerkiksi metsä-, metalli- ja elintarviketeollisuudesta osa on merkittävästi sidoksissa venäläiseen maakaasuun. Lintilä sanoo, että suomalaistehtaita seisoo, jos Venäjän kaasuhana sulkeutuu lähiaikoina.
– Osa on pystynyt prosessiaan muuttamaan, mutta tulee tilanteita, joissa joudutaan tehtaita ajamaan alas, sanoo Lintilä MTV:n Uutisextrassa.
Lintilän mukaan on ”täysin mahdollista, jopa todennäköistä”, että jotkut tehtaat seisoisivat useita kuukausia. Hän lisää, että kaasun edelleen kallistuessa on vaarana, että joitakin suljettuja laitoksia ei enää avata.
Lintilä on arvioinut, että tuhannet työpaikat Suomessa ovat vaarassa, jos Venäjän kaasutoimitukset loppuvat.
Suomi ja Viro aikovat vuokrata nesteytettyä maakaasua käsittelevän LNG-terminaalilaivan, jonka olisi tarkoitus olla käytössä ensi talvena. Lintilän mukaan laivan avulla voitaisiin paikata kaasuntarpeen aukot. Lintilä kertoo, että neuvottelut ovat sujuneet hyvin ja hän toivoo, että ratkaisusta voitaisiin tiedottaa lähiviikkoina.
Lue lisää: Elinkeinoministeri Mika Lintilä MTV:lle: Valtio ei korvaa osakkaiden Fennovoima-tappioita
Elinkeinoministeri Lintilän koko haastattelu on katsottavissa MTV-palvelussa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää