Elämää vanhassa kartanossa

Maantie sukeltaa metsästä keskelle perinteikästä hämäläistä maalaismaisemaa. Kylän juuret ulottuvat ainakin 1600-luvulle, jolloin Calonius-suku omisti Kollolan ratsutilan ja satoja hehtaareita maata. Sittemmin maita on lohkottu, lahjoitettu ja myyty, myös rakennukset ovat nykyään suvun ulkopuolisten omistuksessa.

Tapaninpäivänajelu sai dramaattisen lopun vuonna 1891, kun kirkosta saapunut väki saattoi vain todeta tulen tuhonneen kartanon päärakennuksen. Onneksi muut rakennukset säilyivät ja pihapiiri sai vielä entistä ehomman päärakennuksen.

Vanhalle kivijalalle nousi vuonna 1915 hirsirunkoinen pehtorintalo, jossa on muun muassa piirteitä aikakauden muotisuuntauksesta jugendista. Talossa oli pehtorin kodin lisäksi kartanon pakari, ”kööki” ja maapohjainen huone maitohinkkejä varten.

Kartanomainen talo on huolellisesti korjattu ja ajanmukaistettu. Neliöitä asuinkäytössä olevassa alakerrassa on 230, ja vinttiin on viime kattoremontin yhteydessä tehty valmius rakentaa pienellä vaivalla lisää huoneita.

Talo elää omaa aikaansa

Nyt pehtorintalon mansardikaton alla asuu kolmihenkinen englantilais-suomalainen perhe, joka on maailmaa kierrettyään tuntenut tulleensa vihdoin kotiin. Viiden vuoden kokemusten jälkeen kodista ei löydy huonoja puolia keksimälläkään.

– On hirveän terapeuttista laittaa iltaisin uuniin valkea. Kun koko päivän on kiirehtinyt paikasta toiseen puvussa ja piikkareissa, on ihana vetää villasukat jalkaan ja asetella omasta metsästä hakattuja klapeja tulipesään. Välillä työmatka Tampereelle tuntuu pitkältä, mutta kun on taas päässyt omaan pihaan, voi huokaista ja tuntee todella olevansa kotona, kuvailee perheen äiti.

Perhe asui ennen Suomeen muuttoaan Englannissa, jossa kotina oli 200-vuotias cottage. Uutta kotia etsittiin maaseudulta, luonnon keskeltä ja sopivan etäisyyden päästä isosta kaupungista ja englanninkielisestä koulusta. Haaveissa oli tilava ja vanha, mutta hyväkuntoinen talo.

– Unelmista jäi puuttumaan vain järvenranta, mutta onhan meillä tässä omasta lähteestä vetensä saava lampi. Se tosin pitäisi ruopata, uusia projekteja huomaa aina, tunnustaa perheen äiti.

Hän kiittelee talon edellisiä omistajia pieteetillä tehdystä remontista, joka suo asukkaille kaikki nykyaikaiset mukavuudet. Tallella on vanhan rakennuksen historia, tyyni hiljaisuus ja rauha, joka ei laukkaa markkinasesonkien mukaan.

– Meillä voi olla vappuun saakka jouluvaloja ikkunoissa ikään kuin yövalona. Ne eivät meitä haittaa, talo saa elää omaa aikaansa, pohdiskelee perheen äiti.

Monikerroksinen sisustus

Perheen huonekalut ja tavarat ovat asettuneet luontevasti paikoilleen ja näyttävät kuin tehdyiltä juuri Kollolaan. Perheen isän juuret ulottuvat Skotlantiin ja Yorkshireen, mikä näkyy tammisissa, hänen suvussaan kulkeneissa huonekaluissa. Esimerkiksi työhuoneessa on lipastona osa vanhasta skotlantilaisesta kirjurinpöydästä.

Olohuoneen kalusteet on tuotu Englannista. Muhkeat tuolit ja sohva suorastaan kutsuvat istahtamaan. Puusepällä teetetty tamminen kirjahylly kertoo perheen luku- ja musiikkiharrastuksesta sekä yhteisestä ajasta lautapelien ääressä.

– Meillä on aika paljon Laura Ashleytä. Lipastot on ostettu Harrod’silta. Willian Morris -tyylisen ja art and craft -henkisen villamaton olen raahannut Turkista. Libertyn peiliin ihastuimme sen erilaisen muodon takia, perheen äiti kertoo ja esittelee vanhaa, hopeoitua peiliä.

– Varmaankin satavuotiaan syöttötuolin mieheni hankki heti, kun saimme aikoinaan tietää tulevasta perheenlisäyksestä, hän muistelee hellästi.

Sisustuksessa näkyvät myös vuodet, jotka perhe asui ja matkusti eri puolilla maailmaa.

– Vierashuoneessa on kiinalaiset horoskoopit, jotka anoppini teetti meille häälahjaksi Hongkongissa. Päiväpeiton olen ostanut Kiinan muurilta. Perhe-elämäämme valvoo srilankalainen kodin suojelija, esittelee perheen äiti mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Vaikeinta kartanokodin sisustamisessa oli löytää verhot olohuoneeseen. Lopulta perheen äiti otti huoneesta ja huonekaluista valokuvia ja vei ne verho-ompelijalle. Kuukauden kuluttua ompelija kertoi löytäneensä oikean kankaan ja toteutti korkeaan tilaan toivotut verhot.

– Minä en ole niitä ihmisiä, jotka vaihtavat jouluksi, pääsiäiseksi, vapuksi, kesäksi ja syksyksi teemaverhot ikkunoihin. Minulle tärkeitä arjen pikku piristyksiä ovat tuoreet leikkokukat, paljastaa emäntä.

Arjen kauneutta on myös vintiltä löytyneissä leivinlaudoissa ja leipälapiossa. Ne ovat löytäneet arvoisensa paikan keittiön muurin kyljestä, mistä hyväkuntoiset käyttöesineet saa kätevästi esille.

Teksti ja kuvat: Pirjo-Margit Lehtinen / Mediafocus