Eläinsuojeluneuvoja julkaisi koskettavan päivityksen pentutehtailusta – joutuikin itse syytteeseen rikoksesta

Eläinsuojelulle virtaa ilmoituksia kuumiin autoihin jätetyistä koirista 5:39
Kesäntullen eläinsuojelu saa ilmoituksia kuumiin autoihin suljetuista koirista.

Eläinsuojelujärjestössä toimiva nainen joutui syytetyn penkille julkaistuaan sosiaalisessa mediassa päivityksen liittyen niin sanottuun pentutehtailuun.

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton koulutettuna eläinsuojeluneuvojana toiminut nainen oli osallistunut viranomaisten suorittamalle eläinsuojelutehtävälle. Sen jälkeen hän oli julkaissut Facebook-sivuillaan päivityksen, jossa oli valokuva ja tehtävään liittyviä tietoja.

Julkaisussa oli kuvia jätesäkeistä, joissa nainen kertoi olevan kuolleita koiria. Päivityksessä kuvailtiin pentutehtaiden oloja ja aiheuttamia kärsimyksiä eläimille verrattain yksityiskohtaisesti. Julkaisu saavutti huomattavaa julkisuutta ja siitä uutisoitiin useissa medioissa mukaan lukien MTV Uutiset.

Syyttäjä vaatii naiselle sakkoja päivityksestä

Syyttäjän mukaan naisella olisi ollut asiassa vaitiolovelvollisuus ja siksi häntä syytetään nyt salassapitorikoksesta. Salassapitorikoksen lisäksi naista syytetään kunnianloukkauksesta, sillä julkaisussa syyttäjän mukaan julkaisussa oli myös virheellisiä ja todentamattomia tietoja sekä totena esitettyjä johtopäätöksiä. Julkaisu ei sisältänyt henkilötietoja.

Syyttäjä vaatii naiselle sakkorangaistusta.

SEY kertoi julkaisun olleen vastoin sen ohjeita

Nainen kiistää paljastaneensa salassa pidettäviä tietoja ja kertoo käyneensä viranomaisten kanssa kiinteistöllä ja tehneensä siellä havaintoja koirista ja niiden oloista. Hän kiistää myös kunnianloukkauksen, sillä ei pidä kirjoittamiaan tietoja virheellisinä tai todentamattomina, eikä kyseistä henkilöä voi hänen mukaansa tunnistaa julkaisusta. Kyseinen henkilö sai naisen mukaan sakkorangaistuksen eläinsuojelurikoksesta ja menetti eläimensä valtiolle.

SEY on aiemmin tiedottanut katsovansa eläinsuojeluneuvojan toimineen laillisesti. Sen mukaan tämä ei kuitenkaan noudattanut yhdistyksen sisäisiä ohjeita siitä, että yhdistys ei paljasta keskeneräisiä asioita ilman viranomaisten kehotusta tai tuomioistuinkäsittelyä. SEY lupasi lisäävänsä eläinsuojeluneuvojiensa koulutusta ja tiedotusta aiheesta.

Lue myös:

    Uusimmat