Mikko Hirvonen jatkaa taisteluaan Argentiinan MM-rallin kärkipaikasta.
Kahdeksannen erikoiskokeen jälkeen Hirvonen on kisassa toisena 2,4 sekunnin päässä kisaa johtavasta Citroen-tallikaveristaan Sebastien Loebistä. Hirvonen teki pohja-ajan 8. erikoiskokeella ja nipisti samalla Loebin etumatkaa 1,5 sekunnilla.
- Oli fantastinen erikoiskoe, hyppyjä ja kaikkea, Hirvonen iloitsi ralliradiolle.
Loeb kertoi, että hän oli tehnyt pari pientä virhettä erikoiskokeen aikana ja ne olivat maksaneet hieman aikaa. Sekä Loebillä että Hirvosella on alla sekarengastus: osin pehmeän ja osin kovemman seoksen renkaita.
Hiihtolenkillä loukkaantunutta Jari-Matti Latvalaa Fordilla tuuraava Dani Sordo on kolmantena. Espanjalaisen ero kärkeen on kasvanut jo yli minuuttiin. Toinen Fordin tehdastallin kuljettaja Norjan Petter Solberg pääsi jatkamaan kisaa lauantaina. Solberg joutui keskeyttämään perjantaina ohjausvarren rikkoutumiseen. Kärkeen norjalaisella on kuitenkin eroa yli 14 minuuttia.
Katsomo.fin rallipalvelu (maksullinen)
Argentiinan MM-ralli, tilanne EK8/19:
1. Sebastien Loeb Citroen 2.43.53,9 2. Mikko Hirvonen Citroen +2,4 3. Dani Sordo Ford +1.02,0 4. Mads Östberg Ford +1.49,3 5. Nasser Al-Attiyah Citroen +5.58,4 6. Martin Prokop Ford +7.20,9 7. Andreas Mikkelsen Skoda +7.38,9 8. Sebastien Ogier Skoda +7.50,7 9. Armindo Araujo Mini +9.50,8 10. Thierry Neuville Citroen +10.48,3 11. Petter Solberg Ford +14.24,7
Erikoiskokeen 8 nopeimmat:
1. Mikko Hirvonen Citroen 10.40,5 2. Petter Solberg Ford +0,5 3. Sebastien Loeb Citroen +1,5 4. Ott Tänak Ford +15,7 5. Dani Sordo Ford +17,4 6. Mads Östberg Ford +17,5 7. Jevgeni Novikov Ford +19,8 8. Nasser Al-Attiyah Citroen +20,6 9. Thierry Neuville Citroen +25,1 10. Sebastien Ogier Skoda +28,7 11. Martin Prokop Ford +33,5 12. Andreas Mikkelsen Skoda +34,5
Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Torstai 26.4.
16.58 Aika-ajoerikoiskoe
Perjantai 27.4.
02.08 EK1: Super Special 1 Amarok (6,04 km)
13.28 EK2: La Pampa / La Pampa 1 (37,51 km)
14.21 EK3: Ascochinga / Agua De Oro 1 (51,88 km)
Huoltotauko (30 min)
18.46 EK4 La Pampa / La Pampa 2 (37,51 km)
19.39 EK5 Ascochinga / Agua De Oro 2 (51,88 km)
Huoltotauko (30 min)
23.23 EK6: Cosquin / Villa Allende (19,18 km)
Lauantai 28.4.
14.30 EK7: San Agustin - Santa Rosa 1 (20,18 km)
15.18 EK8: Amboy - Santa Monica 1 (20,33 km)
16.31 EK9: Intiyaco - Golpe De Agua 1 (39,74 km)
Huoltotauko (30 min)
20.44 EK10: San Agustin - Santa Rosa 2 (20,18 km)
21.32 EK11: Amboy - Santa Monica 2 (20,33 km)
22.45 EK12: Intiyaco - Golpe De Agua 2 (39,74 km)
Huoltotauko (30 min)
01.50 EK13: Super Special 2 Amarok (6,04 km)
Sunnuntai 29.4.
14.00 EK14: Matadero / Ambul (65,74 km)
15.51 EK15: Mina Clavero / Giulio Cesare 1 (17,41 km)
16.32 EK16: El Condor / Copina (16,32 km)
Huoltotauko
20.07 EK17: Mina Clavero / Giulio Cesare 2 (17,41 km)
20.48 EK18: El Condor / Casilla Negra (11,16 km)
21.21 EK19: Power Stage Copina (4,15 km)