EK2: Kisaa johtava Solberg lähellä ulosajoa

Julkaistu 27.04.2012 15:07(Päivitetty 27.04.2012 16:06)
Toimittajan kuva

Tero Koivula

tero.koivula@mtv.fi

Norjan Petter Solberg johtaa Argentiinan MM-rallia kahden erikoiskokeen jälkeen.

Ford-tallin Solbergilla on 8,3 sekunnin etumatka toisena olevaan Ranskan Sebastien Loebiin verrattuna. Kisan alku ei ole kuitenkaan ollut ongelmaton Solbergille.

- Olin kaksi kertaa lähellä ulosajoa, Solberg kertasi ralliradiolle.

Myös Loeb raportoi ongelmista.

- Spinnasin hieman yhdessä hitaassa neulansilmämutkassa. Jouduin peruuttelemaan ja menetin aikaa, Loeb totesi.

Huonoon rengasvalintaan kisan avauserikoiskokeella sortunut Mikko Hirvonen on 16,6 sekunnin päässä kärjestä. Hän on kisassa neljäntenä.

- Oli mukava erikoiskoe, vaikka minulla vähän oli hankaluuksia päästä kunnon ajorytmiin. Hienoa, kun vihdoinkin pääsimme ajamaan, Hirvonen sanoi.

Perjantain kisa-aikataulu viivästyi heti alussa, kun rallin etätankkausauto ajatui ongelmiin ja päivän startti viivästyi tunnilla.

Hiihtolenkillä loukkaantunutta Jari-Matti Latvalaa Fordilla tuuraava Espanjan Dani Sordo on kilpailussa kolmantena.

Perjantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

TV-lähetysajat

Katsomo.fin rallipalvelu (maksullinen)

Argentiinan MM-ralli, tilanne EK2/19:

 1. Petter Solberg    Ford     28.09,3
 2. Sebastien Loeb    Citroen     +8,3
 3. Dani Sordo        Ford       +14,5
 4. Mikko Hirvonen    Citroen    +16,6
 5. Mads Östberg      Ford       +23,0
 6. Thierry Neuville  Citroen    +24,3
 7. Jevgeni Novikov   Ford       +33,4  
 8. Andreas Mikkelsen Skoda    +1.17,1
 9. Sebastien Ogier   Skoda    +1.17,3
10. Armindo Araujo    Mini     +1.26,8

Erikoiskokeen 2 nopeimmat:

 1. Sebastien Loeb    Citroen  23.12,5
 2. Petter Solberg    Ford        +1,9
 3. Mikko Hirvonen    Citroen     +5,2
 4. Dani Sordo        Ford       +12,8
 5. Mads Östberg      Ford       +20,1
 6. Thierry Neuville  Citroen    +20,6
 7. Jevgeni Novikov   Ford       +30,1
 8. Andreas Mikkelsen Skoda    +1.06,3
 9. Sebastien Ogier   Skoda    +1.11,2
10. Armindo Araujo    Mini     +1.17,0

Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 26.4.
16.58 Aika-ajoerikoiskoe

Perjantai 27.4.
02.08 EK1: Super Special 1 Amarok (6,04 km)
13.28 EK2: La Pampa / La Pampa 1 (37,51 km)

14.21 EK3: Ascochinga / Agua De Oro 1 (51,88 km)

Huoltotauko (30 min)

18.46 EK4 La Pampa / La Pampa 2 (37,51 km)

19.39 EK5 Ascochinga / Agua De Oro 2 (51,88 km)

Huoltotauko (30 min)

23.23 EK6: Cosquin / Villa Allende (19,18 km)

Lauantai 28.4.
14.30 EK7: San Agustin - Santa Rosa 1 (20,18 km)

15.18 EK8: Amboy - Santa Monica 1 (20,33 km)

16.31 EK9: Intiyaco - Golpe De Agua 1 (39,74 km)

Huoltotauko (30 min)

20.44 EK10: San Agustin - Santa Rosa 2 (20,18 km)

21.32 EK11: Amboy - Santa Monica 2 (20,33 km)

22.45 EK12: Intiyaco - Golpe De Agua 2 (39,74 km)

Huoltotauko (30 min)

01.50 EK13: Super Special 2 Amarok (6,04 km)

Sunnuntai 29.4.

14.00 EK14: Matadero / Ambul (65,74 km)

15.51 EK15: Mina Clavero / Giulio Cesare 1 (17,41 km)

16.32 EK16: El Condor / Copina (16,32 km)

Huoltotauko

20.07 EK17: Mina Clavero / Giulio Cesare 2 (17,41 km)

20.48 EK18: El Condor / Casilla Negra (11,16 km)

21.21 EK19: Power Stage Copina (4,15 km)