Jari-Matti Latvala lähtee kärkipaikalta Argentiinan MM-rallin lauantain kisapäivään.
Latvala johtaa kilpailua seitsemän erikoiskokeen jälkeen lähes 20 sekunnin erolla muihin. Suomalaisen päivä sujui liki ongelmitta, vaikka päivän viimeisellä erikoiskokeella tapahtuikin pieni virhe.
- Autoni moottori sammui hetkeksi ja menetin siinä muutaman sekunnin. Kokonaisuutena hyvä päivä kaiken kaikkiaan. Mielelläni lähden ajamaan ensimmäisenä autona, Latvala totesi wrc.comin ralliradiolle.
Latvalan lähin uhkaaja on Norjan Petter Solberg, joka on 18,2 sekunnin päässä suomalaisesta. Solberg teki perjantaina yhden pohja-ajan, Latvala neljä.
Ranskan Sebastien Ogier on kilpailussa kolmantena vajaan puolen minuutin päässä Latvalasta. Päivän lopussa Ogier sai revittyä hieman hajurakoa neljäntenä olevaan Mikko Hirvoseen, kun suomalainen ajautui ongelmiin erikoiskokeella, josta osa oli soraa ja osa asfalttia.
- Renkaani olivat täysin kuluneet. Tein myös virheen auton säätöjen kanssa, kun pudotin autoni liian alas. Se ei toiminut hiekalla eikä asfaltilla. Soralla mentiin koko ajan panssari pohjassa, Hirvonen manasi.
Perjantain viimeisen erikoiskokeen nopein oli Ranskan Sebastien Loeb. Pohja-aika oli ranskalaismestarille kuitenkin laiha lohtu, sillä hänen päivänsä oli sujunut surkeasti. MM-pistekärkenä Loeb joutui ajamaan perjantain reitit ensimmäisenä autona. Lisäksi hän sai minuutin aikasakon saavuttuaan päivähuoltoon kaksi sekuntia liian aikaisin.
- Ei ollut hyvä päivä. Se oli typerä virhe, kun aikatarkistuspisteellä oli paljon ihmisiä merkkien edessä, Loeb manasi ja lisäsi eron muihin kärkikuskeihin olevan nyt harmillisen suuri.

