Ranskan Sebastien Loeb jatkaa nousukuntoista menoaan Suomen MM-rallissa.
Viiden erikoiskokeen jälkeen Loeb on kilpailussa toisena 3,6 sekunnin päässä kisaa johtavasta Mikko Hirvosesta. Hirvonen ja Loeb käyvät myös tiukkaa maailmanmestaruustaistoa. MM-sarjaa pisteellä johtava Hirvonen täyttää tänään 29 vuotta.
- Tästä tulee kovaa taistelu, Loeb on kiristänyt vauhtia, Hirvonen sanoi.
Loeb puolustaa Suomen MM-rallin voittoa. Hänen päivänsä on ollut kaksijakoinen. Aamulla ranskalaismestari ajoi yllättävän varovaisesti ja tippui hetkeksi neljännelle sijalle. Neljännellä erikoiskokeella hän löysi huippuvauhtinsa.
- En ollut täysin tyytyväinen auton säätöihin aamulla, kahdella viimeisimmällä erikoiskokeella pohja-ajan tehnyt Loeb perusteli.
Lue myös: Loeb: Tärkeintä on johtaa sunnuntaina
Kolmantena on Loebin Citroen-tallitoveri Daniel Sordo (ero kärkeen 11,6 sekuntia). Hirvosen Ford-tallitoveri Jari-Matti Latvala on neljäntenä (+15,5).
- Puolan rallissa tapahtunut ulosajo painoi aamulla mieltä, joten ajaminen ei ollut vielä aivan rentoa, Latvala sanoi aamulla.
Räikkönen tiukasti mukana
Vanhemmalla Citroenin WRC-ajokilla kilpaileva Petter Solberg oli kolmen erikoiskokeen jälkeen toisena, mutta ajoi rengasrikon johdosta ulos neljännellä pikataipaleella. Solberg joutui keskeyttämään, mutta jatkanee kisaa lauantaina.
Fiatin S2000-luokan autolla kisaava F1-tähti Kimi Räikkönen on viiden erikoiskokeen jälkeen reilut kolme ja puoli minuuttia kärkeä perässä. Niukasti kisaa varten harjoittellut Räikkönen on ajanut pari kertaa risteyksellä pitkäksi.
- Alussa olimme hieman ruosteessa. Myös mökkiperällä missasimme yhden risteyksen. Tämä viimeisin oli täydellinen, 45-vuotissyntymäpäiviään viettävä totesi.
