Mikko Hirvonen on noussut Suomen MM-rallin kärkipaikalle perjantain kisapäivän avanneella 2. erikoiskokeella.
Hirvonen teki Jukojärven erikoiskokeelle pohja-ajan. Hän johtaa kilpailua nyt kahdella sekunnilla ennen pahinta kilpakumppaniaan, Citroen-tallin ranskalaismestaria Sebastien Loebiä.
- Erittäin erittäin liukasta. Ei ollut täydellistä, mutta ihan hyvin tuli. Olen tyytyväinen, Hirvonen totesi kisan alustaan.
- Yritin parhaani, Loeb puolestaan selvensi.
Kimi Räikkönen teki pienen ajovirheen 2. erikoiskokeella. Hieman ennen erikoiskokeen loppua Räikkösen jarrutus meni risteyksessä pitkäksi ja hän ajautui väärälle tielle. Hän kuitenkin pääsi nopeasti peruuttamalla takaisin reitille - aikaa tuhrautui vain muutamia sekunteja. Kahden erikoiskokeen jälkeen Räikkönen on 1.26,5 kärkeä perässä.
Perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella nähtiin myös ulosajo, kun Venäjän Jevgeni Novikov lipsahti reitiltä - hän pystyi kuitenkin jatkamaan kilpailua.
Perjantaina ajetaan kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta, joista seitsemän esitetään suorana nettilähetyksenä Maikkarin netissä. MTV3 Katsomon Neste Oil Ralli -katselupaketti maksaa 9 euroa / koko ralliviikonloppu. Yksittäiset videoklipit ovat maksuttomia.
Seuraa rallin etenemistä MTV3 Tulospalvelusta
Suomen MM-ralli, tilanne EK 2/23:
1. Mikko Hirvonen Ford 11.57,4 2. Sebastien Loeb Citroen +2,0 3. Daniel Sordo Citroen +4,4 4. Petter Solberg Citroen +5,7 5. J-M. Latvala Ford +8,2 6. Mads Östberg Subaru +12,0 7. Matti Rantanen Ford +14,0 8. Sebastien Ogier Citroen +16,4 9. Henning Solberg Ford +19,3 10. Jari Ketomaa Subaru +25,7 ... 21. Kimi Räikkönen Fiat +1.26,5
