Jari-Matti Latvala on saamassa Jordanian MM-rallissa aikasakon, joka on pudottamassa suomalaisen pois kisan kärkitaistosta.
Latvala saapui 3. erikoiskokeen starttiin alle minuutin myöhässä. Siitä on lankeamassa 10 sekunnin aikasakko. Latvalan myöhästyminen johtui osin siitä, että erikoiskokeen väliselle siirtymätaipaleelle oli varattu hyvin vähän aikaa. Myös Norjan Petter Solberg myöhästyi samalla tavalla.
On mahdollista, että aikasakot vielä kumotaan kisatuomariston toimesta, mikäli kuljettajien todetaan olleen oikeassa siinä, että aikataulu oli liian tiukka.
Latvala johti kisaa kahden erikoiskokeen jälkeen. Jos aikasakkoa ei huomioida, Latvala on kolmen erikoiskokeen jälkeen toisena 0,8 sekuntia kisan kärkipaikalle noussutta Espanjan Daniel Sordoa perässä.
Ranskan Sebastien Loeb ja Mikko Hirvonen ovat sijoilla viisi ja kuusi. MM-kärkimiehinä Loeb ja Hirvonen ovat kärsineet aikaisista ajovuoroistaan Jordanian haastavilla sorateillä. Lisäksi Hirvonen menetti muutamia sekunteja spinnattuaan avauserikoiskokeella.
- Nyt kulkee paremmin, kun alan löytämään ajorytmini, Hirvonen tokaisi kolmannen erikoiskokeen maalissa.
Kimi Räikkönen nousi kolmannella erikoiskokeella yhden sijan, kun kisassa kahdeksantena ajanut Per-Gunnar Andersson keskeytti rikottuaan Skoda-autonsa kiveen siirtymätaipaleella.
Lauantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy lauantaina.
Jordanian MM-ralli, tilanne EK 3/21:
1. Dani Sordo Citroen 34.06,7 2. J-M. Latvala Ford +0,8 * 3. Petter Solberg Citroen +4,1 * 4. Sebastien Ogier Citroen +12,6 5. Sebastien Loeb Citroen +21,3 6. Mikko Hirvonen Ford +26,4 7. Henning Solberg Ford +31,8 8. Matthew Wilson Ford +54,5 9. F.Villagra Ford +1.10,4 10. Kimi Räikkönen Citroen +1.37,6 * = 10 sekunnin rangaistusta ei ole huomioitu ajassa.
Erikoiskokeen 3 nopeimmat:
1. Dani Sordo Citroen 14.44,1 2. Petter Solberg Citroen +5,1 3. J-M. Latvala Ford +6,1 4. Sebastien Ogier Citroen +10,9 5. Mikko Hirvonen Ford +11,2 6. Sebastien Loeb Citroen +16,6 7. Henning Solberg Ford +25,1 8. Matthew Wilson Ford +32,3 ... 12. Kimi Räikkönen Citroen +57,6
Kilpailun erikoiskokeet (ajat Suomen aikaa):
Torstai 1.4.
11.28 EK1: Rumman Forest (15,34 km)
12.26 EK2: Wadi Shueib 1 (8,65 km)
12.54 EK3: Mahes 1 (20,44 km)
13.37 EK4: Mount Nebo 1 (11,09 km)
Huoltotauko (30 min).
15.50 EK5: Wadi Shueib 2 (8,65 km)
16.13 EK6: Mahes 2 (20,44 km)
16.56 EK7: Mount Nebo 2 (11,09 km)
Perjantai 2.4.
8.11 EK8: Suwayma 1 (10,49 km)
8.51 EK9: Kafrain 1 (17,20 km)
9.49 EK10: Jordan River 1 (41,45 km)
Huoltotauko (30 min).
12.50 EK11: Suwayma 2 (10,49 km)
13.30 EK12: Kafrain 2 (17,20 km)
14.28 EK13: Jordan River 2 (41,45 km)
Lauantai 3.4.
8.20 EK14: Yakrut 1 (14,16 km)
8.50 EK15: Bahath 1 (12,53 km)
9.33 EK16: Shuna 1 (15,23 km)
10.16 EK17: Baptism Site 1 (10,83 km)
Huoltotauko (30 min).
12.11 EK18: Yakrut 2 (14,16 km)
12.41 EK19: Bahath 2 (12,53 km)
13.24 EK20: Shuna 2 (15,23 km)
14.07 EK21: Baptism Site 2 (10,83 km)
(MTV3)