Portugalin MM-rallin 13. erikoiskoe osoittautui todella epäonniseksi sekä Jari-Matti Latvalalle että Mikko Hirvoselle. Latvala ja Hirvonen menettivät molemmat yli kolme minuuttia ongelmien seurauksena.
Ensin suomalaisista ajautui ongelmiin Latvala, joka joutui vaihtamaan tyhjenneen renkaan. Samalla Latvalan perään reitille startannut Mikko Hirvonen pääsi tallikaverinsa edelle. Edellisellä 12. erikoiskokeella Latvalan Ford-autosta meni vetoakseli rikki. Viasta huolimatta hän pystyi kuitenkin jatkamaan kisaa.
- Edellisen erikoiskokeen jälkeen meillä ei ollut aikaa tarkistaa renkaita. Yksi rengas sitten tyhjeni. Katsotaan mille sijalle tässä nyt päädytään, Latvala harmitteli.
Myöhemmin myös Hirvonen kärsi teknisestä ongelmasta: auton takatukivarsi katkesi. Hirvonen joutui puolestaan päästämään sekä Latvalan että kolmantena reitille lähteneen Ranskan Sebastien Loebin edelleen.
- En osunut mihinkään enkä mennyt leveäksi. Se vain hajosi, kisassa viidenneksi pudonnut Hirvonen harmitteli.
Aikaisemmin yhdeksännellä erikoiskokeella Hirvonen kärsi rengasrikosta.
Räikkönen seitsemäntenä
Suomalaisten epäonnen jälkeen Citroen-tallin Sebastien Ogier ja Sebastien Loeb ovat selkeässä kaksoisjohdossa. Ranskalaistallin sisäinen taisto on parhaillaan 37,6 sekuntia Ogierin hyväksi.
Perjantaina rengasrikosta kärsinyt Kimi Räikkönen jatkaa seitsemännellä sijalla. Räikkösen menoa lauantaina häiritsi 11. erikoiskokeella edellä ajaneen Federico Villagran aiheuttama pölypilvi.
Lauantain nopein kuljettaja oli päivän kuudesta erikoiskokeesta kolme voittanut Norjan Petter Solberg. Perjantaina neljä rengasrikkoa ja lopulta keskeytyksen kokenut norjalainen on yhdeksännellä sijalla yli kymmenen minuuttia kärkeä perässä.
Kisan päätöspäivänä on vuorossa neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina suorana MTV3 MAXilla ja Katsomo.fissä kello 16.00-17.00 esitettävään Power Stage -erikoiskokeeseen.
Lue myös:
Latvala ja Hirvonen tähtäävät lisäpisteille
Tämä sai Loebin raivon partaalle – katso video
Loeb pyysi Hirvoselta anteeksi
Sumo video id
Sumo video id Kilpailun seuranta MTV3 Tulospalvelussa!
MM-ralli Katsomo.fissä | TV-lähetysajat
Portugalin MM-ralli, tilanne EK 13/17:
1. Sebastien Ogier Citroen 2.59.30,2 2. Sebastien Loeb Citroen +37,6 3. J-M.Latvala Ford +4.14,6 4. Matthew Wilson Ford +5.26,8 5. Mikko Hirvonen Ford +5.32,5 6. Henning Solberg Ford +7.46,4 7. Kimi Räikkönen Citroen +8.55,2 8. F.Villagra Ford +9.10,0 9. Petter Solberg Citroen +11.27,1 10. Dennis Kuipers Ford +13.07,9
Erikoiskokeen 13 nopeimmat:
1. Petter Solberg Citroen 15.13,6 2. Sebastien Ogier Citroen +3,3 3. Sebastien Loeb Citroen +8,6 4. Henning Solberg Ford +28,4 5. Kimi Räikkönen Citroen +36,4 6. Matthew Wilson Ford +40,0 7. F.Villagra Ford +42,1 ... xx. Mikko Hirvonen Ford +3.06,1 xx. J-M.Latvala Ford +3.38,4
Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Torstai 24.3.
17.40 EK1: SSS Lisboa (3,27 km)
Perjantai 25.3.
11.05 EK2: Santa Clara 1 (22,99 km)
11.53 EK3: Ourique 1 (20,27 km)
13.06 EK4: Felizes 1 (21,31 km)
Huoltotauko (30 min).
16.25 EK5: Santa Clara 1 (22,99 km)
17.13 EK6: Ourique 1 (20,27 km)
18.26 EK7: Felizes 1 (21,31 km)
Lauantai 26.3.
12.17 EK8: Almodovar 1 (26,23 km)
13.10 EK9: Vascão 1 (25,26 km)
14.00 EK10: Loulé 1 (22,56 km)
Huoltotauko (30 min).
17.02 EK11: Almodovar 1 (26,23 km)
17.55 EK12: Vascão 1 (25,26 km)
18.45 EK13: Loulé 1 (22,56 km)
Sunnuntai 27.3.
10.14 EK14: Silves 1 (21,39 km)
11.07 EK15: Santana da Serra 1 (31,04 km)
Huoltotauko (30 min).
14.35 EK16: Silves 2 (21,39 km)
15.28 EK17: Santana da Serra 2 (31,04 km) *TV-erikoiskoe*