EK12: Latvala tykitti pohja-ajan

Jari-Matti Latvala (Kuva: Ford)
Jari-Matti Latvala (Kuva: Ford)
Julkaistu 02.10.2010 12:55(Päivitetty 02.10.2010 13:11)

Jari-Matti Latvala jatkaa taisteluaan Ranskan MM-rallin kärkisijoista.

Latvala oli nopein kuljettaja 11. erikoiskokeella. Suorituksen arvoa nostaa se, että Latvala oli ajovuorossa vasta neljäntenä, joten tien pinta oli mutaisempi kuin edellä ajaneilla.

- Otimme muutamia riskejä, kun meillä on niin kova taistelu Petterin (Solbergin) kanssa, Latvala totesi ek:n maalissa.

Samalla Latvala kavensi eronsa neljäntenä olevaan norjalaiseen yhteensä 7,5 sekuntiin.

Kisaa johtaa yhä Sebastien Loeb. Ranskalaismestarilla on 42,9 sekunnin etumatka toisena olevaan tallikaveriinsa Dani Sordoon verrattuna. Kolmatta sijaa pitävä Sebastien Ogier on minuutin verran kisaa johtavaa maanmiestään perässä.

Mikko Hirvonen jatkaa kuudennella sijalla. Hän on jäänyt Loebin kärkipaikasta jo yli kolmen minuutin päähän.

Kymmenennellä erikoiskokeella ulosajon takia yli puoli tuntia menettänyt Kimi Räikkönen jatkaa kilpailussa, mutta hän on pudonnut auttamatta ulos MM-pistetaistelusta. Räikkösen tuorein ongelma on temppuilevan käsijarrun kanssa.

- Se meni rikki erikoiskokeen alussa, Räikkönen kuvaili.

Seuraavaksi autokunnat suuntaavat huoltotauolle. Lauantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Tulosseuranta | Rallivideot Katsomo.fissä

Ranskan MM-ralli, tilanne EK 12/20:

 1. Sebastien Loeb    Citroen  2.01.19,4  
 2. Dani Sordo        Citroen      +42,9  
 3. Sebastien Ogier   Citroen      +59,8  
 4. Petter Solberg    Citroen    +1.22,1  
 5. J-M. Latvala      Ford       +1.29,6  
 6. Mikko Hirvonen    Ford       +3.15,6
 7. Federico Villagra Ford       +9.59,6 
 8. Matthew Wilson    Ford      +10.32,7 
 9. Khalid Al-Qassimi Ford      +14.00,1
xx. Kimi Räikkönen    Citroen   +43.26,1 

Erikoiskokeen 12 nopeimmat:

 1. J-M. Latvala      Ford        7.18,9
 2. Dani Sordo        Citroen       +6,2
 3. Sebastien Loeb    Citroen       +6,7
 4. Sebastien Ogier   Citroen       +7,5
 5. Petter Solberg    Citroen      +10,6
 6. Mikko Hirvonen    Ford         +17,4
 7. Patrik Sandell    Skoda        +40,7
 8. Eyvind Brynildsen Skoda        +42,3
 9. Federico Villagra Ford         +49,9
10. Kimi Räikkönen    Citroen      +51,3

Ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Perjantai 1.10.
9.43 EK1: Hohlandsbourg 1 (9,90 km)
10.01 EK2: Firstplan 1 (16,58 km)
10.39 EK3: Vallée de Munster 1 (22,33 km)
12.02 EK4: Grand Ballon 1 (24,12 km)
Etähuolto (15 min).
14.05 EK5: Hohlandsbourg 2 (9,90 km)
14.23 EK6: Firstplan 2 (16,58 km)
15.01 EK7: Vallée de Munster 1 (22,33 km)
16.24 EK8: Grand Ballon 2 (24,10 km)

Lauantai 2.10.
9.28 EK9: Klevener 1 (10,54 km)
9.57 EK10: Ungersberg 1 (15,50 km)
11.05 EK11: Pays d'Ormont 1 (35,48 km)
12.03 EK12: Salm 1 (13,09 km)
Huoltotauko (30 min).
15.16 EK13: Klevener 2 (10,54 km)
15.45 EK14: Ungersberg 2 (15,50 km)
16.53 EK15: Pays d'Ormont 2 (35,48 km)
17.51 EK16: Salm 2 (13,09 km)

Sunnuntai 3.10.
9.23 EK17: Haguenau 1 (4,20 km)
10.32 EK18: Bitche Camp 1 (24,70 km)
13.10 EK19: Bitche Camp 2 (24,70 km)
14.28 EK20: Haguenau 2 (4,20 km)

(MTV3)