Ei herkille! Maajoukkuevahti loukkaantui kammottavalla tavalla – "Ajatuksemme ovat hänen luona"

Maajoukkuevahti loukkaantui kammottavalla tavalla 0:30
Katso videolta Craig Gordonin loukkaantuminen. Ei herkille!

Skotlannin maajoukkuemaalivahti ja Heartsia kotimaansa pääsarjassa edustava Craig Gordon loukkaantui vakavasti jouluaaton ottelussa Dundee Unitedia vastaan. Hearts tiedotti maanantaina, että kaksi murtumaa jalkaansa saanut 39-vuotias Gordon on sivussa loppukauden.

Gordon törmäsi jouluaattona pelatussa ottelussa Dundee Unitedin Steven Fletcheriin. Hän jäi tilanteen jälkeen makaamaan tuskaisena nurmelle ja vietiin lopulta paareilla pois toinen jalka tiukasti tuettuna. Gordon on ollut seuran mukaan leikkauksessa.

– Ajatuksemme ovat hänen ja hänen perheensä luona. Olen tuntenut Cragin todella pitkään ja hän on taistelija. Hänellä on ollut aiemminkin ongelmia loukkaantumisien kanssa ja hän on tullut takaisin entistä vahvempana. En epäile hetkeäkään, että hän ei tekisi nyt samoin, päävalmentaja Robbie Neilson sanoi Heartsin kotisivuilla.

Skottivahti on loukkaantunut aiemmin kaksi kertaa vakavasti. Gordon oli Transfermarktin mukaan kaudella 2010-2011 sivussa 259 päivää polvivamman takia. Kahta vuotta myöhemmin huilin pituus oli peräti 791 päivää.

Gordon on pelannut aikuisten tasolla Heartsissa vuosina 2001-2007 ja nyt uudelleen vuodesta 2020 lähtien. Gordon vei kaudella 2003-2004 Suomen Teuvo Moilaselta Heartsin ykkösvahdin paikan. Hän on pelannut Heartsin lisäksi Celticissä ja Englannin Sunderlandissa. Maajoukkuepelejä on kertynyt 74 kappaletta.

Katso pääkuvan videolta Gordonin loukkaantuminen. Ei herkille! 



Lue myös:

    Uusimmat