EHEC vieraillut Suomessa kolmesti

Suurin raportoitu EHEC -epidemia todettiin Japanissa vuonna 1996, jolloin lähes 8000 henkilöä sai tartunnan retiisin välityksellä. Kolme sairastuneista kuoli, kertovat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tiedot. Saksassa on tähän mennessä sairastunut 1 700 ihmistä, kuolleita on 17.

EHEC -bakteereiden aiheuttamat epidemiat ovat Eviran mukaan lisääntyneet maailmalla. Suomessa EHEC-epidemia on tavattu kolmesti. 1997 uimavesi oli 18 henkilön sairastumisen syy. Vuonna 1998 viisi henkilöä sairastui. Välittäjäelintarviketta ei saatu selville, mutta tartunnan syyksi epäiltiin ruokailua hampurilaispaikassa. Vuonna 2001 neljä henkilöä sairastui. Syyksi selvitettiin Hollannista tuotu kebab-raakalihavalmiste.

Mikä EHEC?

Evira kertoo nettisivuillaan, että bakteerin alkulähteenä ovat Escherichia coli -bakteerit, joita tavataan oireettomana ihmisten ja eläinten suolistosta. Ne ovat pääasiassa hyödyllisiä. Osa bakteereista on kuitenkin muuntunut siten, että ne voivat aiheuttaa ihmisille suolistotulehduksia. Yksi tällainen taudinaiheuttaja on EHEC-bakteeri.

Elintarvikkeista löytynyt bakteeri on aina peräisin ulosteista. Esimerkiksi vihannekset voivat saastua virheellisen lannoittamisen tai likaisen kasteluveden takia. Bakteerin voi saada juomalla bakteerin saastuttamaa maitoa pastöroimattomana, syömällä saastuneita vihanneksia pesemättömänä tai syömällä saastuneista raaka-aineista valmistettuja ruokia raakoina tai huonosti kuumennettuina.

Taudin itämisaika on yleensä 3–4 vuorokautta, mutta se voi olla myös pidempi. Tartunta aiheuttaa paksusuolentulehduksen, jonka yleisimmät oireet ovat voimakkaat vatsan alueen kouristukset ja veriseksi muuttuva ripuli.

Lue myös:

    Uusimmat