Suomalaishyökkääjä Eero Markkanen siirtyy lainasopimuksella saksalaiseen Dynamo Dresdeniin.
Dynamo Dresden pelaa Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, 2. Bundesliigassa.
26-vuotias Markkanen on pelannut tällä kaudella ruotsalaisessa AIK:ssa. Hänen lainasopimuksensa on voimassa ensi kesään saakka ja Dresdenillä on häneen sen jälkeen osto-oikeus.
Hän harjoittelee uuden seuransa riveissä ensi kerran jo tänään perjantaina.
– Olen iloinen, että pääsimme sopimukseen. Odotan innolla ensimmäistä peliä intohimoisten fanien edessä. Olen ylpeä siitä, että pääsen perinteikkääseen joukkueeseen. 2. Bundesliiga on kovatasoinen ja olen iloinen tästä haasteesta. Olen kuullut saksalaisesta jalkapallosta paljon maajoukkuekavereiltani ja odotan innolla että pääsen osaksi sitä, Markkanen sanoo seuran nettisivuilla.
Markkanen on pelannut tällä kaudella AIK:ssa 13 ottelussa ja tehnyt kaksi maalia. Viime kaudella hän esiintyi 22 pelissä ja osui kahdeksan kertaa maaliin. Suomen ja Ruotsin lisäksi Markkanen on pelannut Espanjassa, Real Madridin kakkosjoukkueessa.
Suomen maajoukkueessa Markkanen on päässyt kentälle 13 ottelussa.