Dwight Helminen iski kolme Jokerien verkkoon

Dwight Helminen, kuva: Lauri Ouvinen
Dwight Helminen, kuva: Lauri Ouvinen
Julkaistu 29.01.2008 21:37(Päivitetty 29.01.2008 21:49)

Jyväskylän JYP pelasi tämän vuoden parasta kiekkoaan ja tipautti samalla selästään maalintekoapinan. Viidessä edellisessä ottelussaan vain kymmenen maalia latonut porukka näpäytti sarjakakkosta Jokereita veivaamalla peräti kuusi maalia.

Keskinäisissä otteluissaan tällä kaudella pelkkiä vierasvoittoja tahkonneet joukkueet jättivät jälkeensä lopulta 6-4 (2-1, 2-2, 2-1) -numerot isäntien hyväksi.

Pahiten Jokeri-vahteja kuritti ykkösvitjaan siirron saanut Dwight Helminen. Miehen lavasta lähtivät tehot 3+1. Helmisen maukasta iltaa sävelsivät puolustaja Kalle Kaijomaa (1+2) sekä kultakypärä Jarkko Immonen (0+3).

Vaikka Jokerit vaihtoi Jussi Markkasen ottelun puolivälissä Joni Puurulaan, ei päävalmentaja Doug Shedden halunnut koko kuormaa Markkasen niskaan kaataa.

- Neljä maalia jos tekee lätkämatsissa, pitäisi se silloin pystyä voittamaan. Markkanen ollut parhaita miehiämme, tänään sattui vain huono ilta.

Hulppean kaunista jääkiekkoviihdettä seurasi Hippoksen kehdossa melkein 4000 ihmistä. Taitojaan näille silmäpareille esittelivät narripaidoista kahdesti osunut puolustaja Marko Kauppinen sekä kaksi syöttöpistettä mieheen napsineet Tommi Santala, Tony Virta sekä Clarke Wilm.

- Numeroista päätellen vanha hyvän ajan jääkiekko-ottelu. Maalimäärään vaikutti varmasti molempien joukkueiden vahva hyökkäysarsenaali, kiteytti komean illan JYP-leirin käskijä Risto Dufva.

JYP-Jokerit 6-4 (2-1, 2-2, 2-1)

1. erä: 8.06 Tommi Hannus (Ilari Filppula-Kalle Kaijomaa) 1-0, 9.48 Marko Kauppinen (Tommi Santala) 1-1, 19.49 Dwight Helminen (Jarkko Immonen-Ville Mäntymaa) 2-1 yv.

Jäähyt: 16.22 Clarke Wilm Jo 2 min, 18.41 Wilm Jo 2 min.

2. erä: 21.55 D Helminen (Juha-Pekka Hytönen-Immonen) 3-1 yv, 23.10 Jyrki Louhi (Tony Virta-Wilm) 3-2, 32.47 Kaijomaa (D Helminen-Tuomas Pihlman) 4-2, 36.06 Tim Stapleton (Ville Leino-Santala) 4-3 yv.

Jäähyt: 20.34 Louhi Jo 2 min, 21.02 Virta Jo 2 min, 30.08 Tuomas Vänttinen JY 2 min, 34.00 Ilkka Vaarasuo JY 2 min, 35.37 Hytönen JY 2 min, 38.28 Mikko Kalteva Jo 2 min.

3. erä: 43.43 Kauppinen (Virta-Wilm) 4-4 sr, 44.08 Hytönen (Ossi Louhivaara-Jari Jääskeläinen) 5-4, 50.35 D Helminen (Kaijomaa-Immonen) 6-4, Jokerit aikalisä 58.04.

Jäähyt: 59.21 Kim Hirschovits Jo 2 min, 60.00 Santala Jo 10 min.

Jäähyt yht: JYP 3x2 min = 6 min, Jokerit 6x2 min ja Santala 10 min = 22 min.

Torjunnat: Pekka Tuokkola JY 9+8+9=26, Jussi Markkanen Jo 13+7+(0)=20 (vaihto 32.47/4-2), Joni Puurula Jo (0)+1+6=7 (pois 57.24-59.21 ja 59.36-59.48).

Tuomarit: Seppo Lindroos ja Reijo Ringbom (Hannu Sormunen ja Kare Väisänen).

Yleisöä: 3915.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko