Kuuban Javier Sotomayor hyppäsi miesten korkeushypyn maailmanennätyksen 245 Espanjan Salamancassa 27. heinäkuuta vuonna 1993. Kuubalaisen ME on kovaa luokkaa. Vuoden 2000 jälkeen ei yksikään korkeushyppääjä ole ylittänyt ulkoradoilla 240:n korkeudessa olevaa rimaa.
Ensi keskiviikkona Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (entinen Pirkkahalli) Tampereen Pyrintö järjestää yleisurheilun kansainväliset hallikilpailut, Tähtien kisat. Kisoissa kilpailee korkeushypyssä hallitseva maailmanmestari Bahaman Donald Thomas, 23. Hän voitti viime vuonna Japanin Osakassa MM-kultaa tuloksella 235. Bahamalaisella arvioidaan olevan mahdollisuuksia rikkoa Sotomayorin ennätys.
Kun Thomas viime syksynä voitti Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n finaaleissa Stuttgartissa korkeushypyn tuloksella 232, ME:n haltija Sotomayor innostui bahamalaisen suorituksesta.
- Sinä olet kaveri, joka voi rikkoa ennätykseni. Sinulla on erityistä kyvykkyyttä. Minusta ME:n rikkominen on sinulle mahdollista. Ja pikemmin kuin arvaatkaan. Ehkä jo kesällä 2008, kuubalainen kertoi Thomasille.
Bahamalainen itsekin uskoo mahdollisuuksiinsa.
- Sotomayorin ennätys on erinomainen. Rima on korkealla, kun hypätään 245. Jos työskentelen keskittyneesti ja teen harjoituksissa oikeita asioita, niin ME on minulle mahdollinen, Thomas arvioi perjantaina Tampereella.
Parannettavaa löytyy
Thomasin valmentaja, Auburnin yliopiston hyppyvalmentaja Jerry Clayton arvioi IAAF:n verkkosivuilla, että Thomasin on pidennettävä lähestymistään, parannettava suoritustaan riman päällä ja lähdettävä hyppyyn paremmasta asennosta, jotta ME olisi mahdollinen.
- Minun on parannettava pikkuasioita. Ponnistukseni on lähdettävä riman suhteen oikeassa kulmassa. Minulla on ollut vaikeuksia saada hyppyjäni lähtemään oikeassa kulmassa. Rimalle tulossani riittää kahden, kolmen viime askeleen kanssa vielä töitä, Thomas sanoi.
Koripallon vuonna 2006 korkeushyppyyn vaihtaneen Thomasin vaikeudet johtunevat siitä, että hän ottaa kaksi viime askelta ennen ponnistusta samalla tavalla, kun hän teki donkatessaan pallon koriin.
Thomasille ovat tuottaneet ongelmia myös oikeiden hyppyjalkineiden puuttuminen. Thomas ei osaa hypätä korkeushyppääjien käyttämillä piikkareilla. Viime kaudella bahamalainen kilpaili seiväshyppääjille suunnitelluilla piikkareilla. Tammikuussa 2006 Thomas aloitteli korkeushyppäämistä ylittämällä koripallotossut jalassa 214.
Thomasin käyttämiä tossuja valmistava yhtiö on tekemässä mittatilaustyönä bahamalaiselle sopivia hyppyjalkineita.
- Tarvitsen sellaiset jalkineet, jotka estävät nilkkaani vääntymästä. Paremmat jalkineet auttaisivat minua todella paljon suorituksissani.
MM-kulta ei ollut Thomasille yllätys
IAAF:n vuoden tulokkaana vuonna 2007 palkittu Thomas voitti Osakassa korkeushypyn maailmanmestaruuden ylittämällä heti ensimmäisellään 235. Vasta toisella yrityksellään riman ylittäneet Venäjän Jaroslav Ribakov ja Kyproksen Kyriakos Ioannou saivat tyytyä himmeimpiin mitaleihin.
- Ei maailmanmestaruus ollut minulle henkilökohtaisesti yllätys. Olinhan ollut kärjessä jo ennen kisoja. Hyppäsin jo Salamancassa Espanjassa 4. heinäkuuta 235. Tiesin, että jos vain pääsen omalle tasolleni Osakassa, niin minulla on mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus.
Thomas uskoo, että kultamitali Pekingin olympialaisissa on hänellä realistinen tavoite.
- En sanoisi, että kultamitali olisi minulle jonkinlainen unelma tai haave. Tarkoituksena on menestyä olympiakisoissa ja palata kultamitalin kanssa kotiin, liiketaloustieteitä opiskeleva Thomas kertoi.
Maaliskuussa järjestettäviin Valencian MM-hallikilpailuihin osallistuva bahamalainen on tällä kaudella hypännyt hallissa jo 228.
- Pidin viime kauden jälkeen tavallista pidemmän tauon. Aloitin harjoittelun uudelleen vasta marraskuun lopulla. Tämä hallikausi on lämmittelyä ulkoratakautta varten. Tarkoituksena on pistää hallikaudella hyppy kuntoon.
Thomas verestää koripallomuistojaan Tampereella. Tähtien kisojen jälkeen Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa pelattavan Pyrintö-Korihait-liigaottelun tauolla bahamalainen tarjoaa yleisölle donkkausnäytöksen.
(MTV3-STT)