Demokraatti: Kuntavaalivirkailijoita ei rokoteta ennen vaaleja

Hanna Nohynek kertoo, miksi koronarokotukset etenevät eri tahtiin eri puolilla Suomea 2:39
Ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo, miksi koronarokotukset etenevät eri tahtiin eri puolilla Suomea

Kuntavaalivirkailijoita ei rokoteta ennen vaaleja, kertoo Demokraatti. Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Tuija Kumpulainen vahvisti lehdelle, että päätetyssä rokotusjärjestyksessä pysytään.

Rokotusjärjestyksessä pitäytyminen tarkoittaa sitä, ettei vaalivirkailijana toimiminen ole peruste saada koronarokotetta ennen vaaleja.

Viime viikolla vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä kertoi, että vaalivirkailijoiden rokottaminen oli pohdinnassa, jotta kotiäänestäminen olisi mahdollisimman turvallista myös sitä toimittaville vaalivirkailijoille.

Asia oli Jääskeläisen mukaan selvitettävänä oikeusministeriössä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

Vaalit ovat 18. huhtikuuta, ja esimerkiksi kotiäänestykseen on ilmoittauduttava viimeistään 6. huhtikuuta ennen kello 16:ta.

Lue myös:

    Uusimmat